Sisters Three: Bewitched (JATKOTARINA)
Tarina kirjoitettu: 20.7.2010-
Tila: kesken



Genre: Draama, Fantasy, Action, Romance, Canon, Fanon
Rating: PG-13, sisältää toimintaa ja lievää seksuaalista sisältöä
Pairing/main characters:
Previously on Sisters Three: Phoebe menehtyi onnettomuudessa New Yorkissa ja tieto tavoitti myös hänen siskonsa Pruen ja Piperin. Kun nämä olivat haudanneet siskonsa, kaipasivat he vain rauhaa ja aikaa surra. Mutta Piperin löytämät äidin päiväkirjat muuttivat kaiken. He saivat tietää että heillä on siskopuoli jossain. Mutta kartanon ullakko ei pitänyt sisällään vaan salaisia päiväkirjoja, vaan myös Varjojen Kirjan, jonka löydettyään Prue ja Piper saivat tietää olevansa myös noitia. Kirjasta selvisi että he olivat osa Kolmen voimaa, kolmen siskoksen muodostamaa liittoa, johon kuului myös uusi sisko Paige.
Prue ja Paige löysivät siskonsa ja alkoivat muodostamaan suhdettaan tähän. Kaikkien elämä koki kuitenkin muutoksia myös siinä sivussa, sillä Pruen oikeudenkäynti hänen entistä kihlattuaan vastaan meni huonosti vaikka hänen romanssinsa komean Cole Turnerin kanssa kukoistikin, Piper sen sijaan sai uuden työpaikan, mutta tapasi siellä myös ensimmäisen varlokkinsa joka oli vähällä tappaa hänet, siinä missä Paige yritti etsiä tietään Valontuojana, vaikka se tarkoittikin eroa hänen poikaystävästään Glenistä.
Summary: Siskosten elämä tuntuu olevan käännekohdassa - jokaisella heistä on omat päätöksensä tehtävänä niin henkilökohtaisessa elämässään kuin myös noituuden suhteen. Voiko noituutta ja modernia nykyelämää yhdistää?
Author's Note: Jatko-osa AU-tarinoille Sisters Three: Origins ja Sisters Three: Beginnings

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

1. Oikeuden toteutuminen

Oli kulunut muutama viikko siitä, kun oikeus oli käsitellyt Prue Halliwellin pahoinpitelyä koskevan oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisesti San Franciscon raastuvassa. Kaikki näytti päällisin puolin palanneen entiselleen, mutta silti ilmassa leijaili jonkinlainen odotus. Se oli kuin iso kysymysmerkki, joka odotti jotain vastausta. Siitä, mikä kysymys oli, ei kellään ollut tietoa.

Piper Halliwell asetteli ostoksia jääkaappiin tultuaan töistä kaupan kautta kotiin. Hänen siskonsa Prue istui keittiön pöydän ääressä ja naputteli jotakin työtehtäviä koneelleen. Kumpikaan ei ollut sanonut tervehdystä enemmän tänä päivänä. Tai melkein minään muunakaan päivänä. Tuntui siltä kuin kumpikaan ei tietäisi mitä heidän piti sanoa tässä tilanteessa. Tunne oli vähän samanlainen kuin silloin, kun heidän mumminsa ja siskonsa, Phoebe, olivat kuulleet. Kumpikin oli palloillut päänsä sisällä sitä, saiko elämä jatkua, voisivatko he vain tehdä normaaleja asioita, vai oliko suremiseen jokin tietty tapa. Tällä kertaa kyse ei ollut kuolemasta, mutta jutun menetys tuntui silti jonkin asian menettämiseltä. Ehkä se oli toivo siitä, että asiat järjestyisivät. Rogerin voitto oikeussalissa oli jälleen yksi takaisku heille. Oli ihme että he olivat edes järjissään kaiken koetun jälkeen.

Prue laski tietokoneen kannen alas suljettuaan koneen ja nappasi tyhjän kahvimukinsa käteensä. Hän käveli keittimen luo ja kaatoi sieltä vielä lämmintä kahvia mukiinsa.
"Otatko sinä?" Prue tarjosi siskolleen. "Tänne jää vielä ainakin puoli kupillista."
Piper sulki jääkaapin oven ja viikkasi paperikassin siistiin pinoon.
"No, ehkä voisinkin", Piper tuumasi ja nappasi kuivaustelineestä sitten mukin itselleen. Hän ojensi sitä siskolleen, kun tämä kaatoi loput kahvipannusta siihen. Nuorempi sisar katsoi vanhempaan, kuin nähdäkseen jonkin väsymyksen merkin tämän kasvoilla. Mutta Prue näytti siltä kuin tämä olisi entisensä, kuin mitään ei ollut tapahtunut. Vaikka oikeudenpäätös oli ollut varmasti vastoin Pruen odotuksia, mistä kieli jo valitus päätöksestä, ei tämä ollut silti ollut päivääkään poissa töistä, itkenyt julkisesti tai edes vaikuttanut siltä, että romahdus olisi lähellä. Se oli Piperista melkein pelottavaa. Hänelle tuli mieleen ne hetket jolloin Prue oli melkein ollut kivikasvoinen Phoeben hautajaisten jälkeen. Mutta Piper oli oppinut, että Prue halusi surra yksin ja antoi tälle siihen oikeuden. Jos Prue halusi puhua, hän tiesi kyllä että Piper kuuntelisi.

"Olen miettinyt", Piper sanoi sitten kun Prue huuhteli pannua ja laski sen lavuaariin odottamaan pesua, "entä jos... joku saa tietää... Jeremystä."
Piper oli nähnyt nyt lukuisia unia Jeremystä oikeudenkäynnin jälkeen. Joka kerta tämä oli elossa ja yritti tappaa häntä uudelleen. Mutta myös joka unen päätyttyä tämä kuoli, tavalla tai toisella, ja Piperin valtasi outo syyllisyyden tunne joka seurasi häntä hereillä ollessakin.
"Mitä tarkoitat?" Prue kysyi sitten, vaikuttaen olevan valmis puhumaan, vaikka Piper miettikin oliko hänen turhan aikaista vielä puhua näistä asioista.
"Entä jos joku saa tietää... että... tapoimme hänet", Piper sanoi, puhuen hiljempaa, kuin peläten että joku kuuntelisi heitä, "mitä jos joudumme vastuuseen siitä?"
Prue maistoi kahviaan ja katsoi siskoaan, prosessoiden tämän sanoja.
"Emme tappaneet häntä", Prue pohti.
"Hän räjähti silmiemme edessä liekeiksi, mitä se sitten on?" Piper ihmetteli.
"Kaikki mitä teimme, oli pienen lorun lausuminen. Emme käyttäneet aseita, emmekä väkivaltaa. Se ei ole tappamista", Prue analysoi.
"Mutta hänen kuvansa on yhä viikottain lehdessä ja häntä etsitään rikollisena. He eivät tule ikinä löytämään häntä. Miksikö? Koska me... poistimme hänet tästä todellisuudesta", Piper sanoi, kietoen käsiään kahvimukinsa ympärille, juomatta sitä silti.

"En usko, että San Franciscon lakipykälistä löytyy kohtaa noituudelle", Prue mietti, pohtien että oli kai alkanut jo jotenkin tottua ajatukseen, niin oudolta kun se kuulostikin. "Turha meidän on pelätä mitään noitavainoja. Sitä paitsi... kuka asiasta saisi tietää, ellemme kerro jollekin? Luulen että sinä, minä ja Paige kaikki tajuamme, että se on asia, mistä ei voi puhua ääneen kenen tahansa seurassa", hän antoi vielä mielipiteensä asiaan.
Piper nyökkäsi vähän.
"Olet kai oikeassa", hän myönsi. "En vain pääse eroon unista jossa tunnen syyllisyyttä asian takia. Jokin ei vain tunnu oikealta."
"Kuule", Prue yritti lohduttaa, "maailma on kumma paikka. Hyvät ihmiset kuolevat ja pahat saavat elää. Oikeudella ei ole totta puhuen mitään käsitystä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Jos voimme tehdä jotain hyvää näillä voimilla, miksi emme tekisi sitä? Se, että karkoitimme Jeremyn, tarkoittaa, että joku saattoi säästää henkensä. Luultavasti juuri sinä. En olisi halunnut menettää sinuakin", Prue sanoi ja sipaisi siskonsa hiuksia. Piper katseli tätä.
"Mikä oikeus meillä on ottaa laki omiin käsiimme?" Piper mietti sitten.
"Ei meillä kai olekaan, mutta tuntuu... että se on velvollisuutemme myös jossain määrin. Näiden voimien myötä tulee kai myös vastuu. Emme voi paeta sitä", Prue uskoi. Hän oli alkanut lukemaan Varjojen Kirjaa aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ymmärtääkseen enemmän niistä asioista, joita silmä ei voinut havaita. Se oli kai myös osaksi itsensä vakuttelua siitä, että vaikka laki ei tekisi mitään hänen eteensä, voisi hän silti tuntea itsensä turvalliseksi, oli hänen taikavoimansa passiivinen tai ei.

"Pärjäätkö jos menen Colen kanssa ulos illalla?" Prue kysyi sitten.
"Ajattelin että olisin voinut tehdä meille ruokaa", Piper sanoi. Prue katseli vähän ympärilleen, miettien ettei haluaisi perua tapaamistaan Colen kanssa. Hän irvisti vähän, katsoen anelevasti Piperiin. "Hyvä on. Joku toinen kerta sitten", nuorempi siskoista lupasi.
"Kiitos", Prue suukotti nopeasti Piperin otsaa, hörpäten kahvinsa kiireessä. "Kutsu vaikka Söpö Naapuri syömään", hän ehdotti, vinkaten silmäänsä. Prue näytti aina piristyvän hieman kun puhe oli Colesta.
Piper hymyili ohimennen, jääden katsomaan kun Prue häipyi keittiöstä yläkertaan vaihtamaan vaatteita.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

2. Kutsu kultaisille ajoille

Andy parkkeerasi autonsa Halliwellien talon eteen ja nousi ulos, lukiten ovet. Hän katseli ympärilleen vaistomaisesti, kuin olisi odottanut näkevänsä jotain epäilyttävää kadulla. Se oli kai vaisto joka tuli hyvin vahvasti etsijöillä ja poliiseilla pintaan siviilissäkin. Mies asteli raput ylös kartanon ovelle, varoen liukastumasta niissä. Hän oli juuri soittamaisillaan ovikelloa kun ovi avautui. Sen kiskaisi auki Prue, joka näytti pelästyneeltä nähdessään Andyn seisovan edessään.

"Andy, säikähdin sinua", Prue sanoi, käsi takkinsa kauluksella.
"Ei ollut tarkoitus pelästyttää. Olin juuri soittamaisillani ovikelloa", Andy kertoi ja Prue nyökkäsi, miettien pitäisikö hänen kutsua toinen sisään vaikka oli juuri itse lähtemäisillään.
"Mikä sinut tuo tänne?" Prue kysyi. Todellisuus oli, että Andy oli halunnut nähdä miten Prue pärjäsi. Heillä ei ollut enää mitään varsinaista syytä tavata silloin tällöin, sillä tutkimus oli antanut siihen oivallisen tekosyyn, niin ikävä kun asia oli ollutkin. Mutta nyt Andy veti takkinsa taskusta kirjekuoren. Se oli hänen peitesyynsä.
"Tämä", hän sanoi, heiluttaen sitä vähän. Prue sulki oven takanaan, jääden nyt seisomaan rappusille oven eteen. Hän otti kirjekuoren mieheltä ja tunki sormikkaansa takkinsa taskuun. Nainen tutkiskeli kirjettä, huomaten sen päällä Andyn osoitteen. Kuori oli avattu, joten Prue uskalsi kajota sen sisältöön, sillä Andykään ei estellyt häntä. Sitä mies kai halusi, että hän lukisi mitä sisällä oli.

"Luokkakokouskutsu", Prue mumisi puoliksi itsekseen ja nosti katseensa Andyyn kysyvästi.
"Ajattelin vain jos olisimme menneet yhdessä", Andy ehdotti, toivoen että se olisi saanut toisen hieman irtautumaan viime aikaisista kuvioista. Prue näytti epäröivän.
"En ajatellut kyllä mennä", Prue myönsi sitten, hymyillen vähän ilottomasti. Andy otti tämän ottaman kirjeen vastaan, vähän taakselyötynä.
"Ai", mies totesi ja näperteli kirjettä hajamielisesti. "Et edes minun seurakseni?"
Andy hymyili vähän, herätellen toivoa ja sai lopulta myös Pruen hymyilemään. Nainen mietti hetken. Hän oli kyllä päättänyt ettei menisi nolaamaan itseään kokoukseen, mutta... ehkä hän voisi Andyn seuraksi lähteä. Sitä paitsi, jos hän ei tuntisi siellä oloaan kotoisaksi, niin ainahan paikalta pystyi poistumaan. Tilaisuus kuitenkin oli San Franciscossa eikä sen kauempana.
"No... hyvä on", Prue suostui viimein. Andy virnisti tyytyväisenä.
"Hienoa", tämä nyökkäsi ja Prue otti sormikkaansa esiin.
"Olin lähdössä ulos, mutta... Piper on sisällä jos haluat mennä tervehtimään häntä", Prue kertoi sitten.
"No... tulin vain kysymään tätä", Andy sanoi, vaikka hän oli tyytyväinen siihen että Prue näytti palanneen arkeen kiinni melko hyvin. Tämä vaikutti normaalilta ja oli lähdössä uloskin, vaikka Roger vaeltelikin vapaana nyt.
"Hyvä on", Prue sanoi ja vilkaisi kelloaan. "Minun täytyy mennä, mutta oli mukava nähdä. Soitellaan vielä siitä kokouksesta", nainen totesi, lähtien varovasti hoippumaan rappusia alas. Andy nyökkäsi ja katseli tämän perään, jääden seisomaan vielä rappusille vaikka tunsikin olonsa vähän hylätyksi, sillä toinen lähti pois ja hän jäi tämän talon rappusille.

Andy katseli ympärilleen, kädet taskussaan ja katseli kuinka Prue otti autonsa rampilta ja lähti sitten kaupunkiin päin. Mies hypisteli kuorta taskussaan, miettien että vaikka hän olikin tyytyväinen siitä mihin oli elämässään päässyt, tunsi hän jonkinlaista kaihoa nuoruuden vuosiin, jolloin kaikki oli vielä huoletonta ja velvollisuudet olivat hyvin pieniä. Sitä paitsi, nuoruuteen kuului myös suhde Pruen kanssa ja päällimmäiseksi Andy muisti niistä vain ne hyvät asiat jotka tuntuivat tulevan aina mieleen Pruen seurassa. Hänellä oli ollut suhteita tietysti Pruen jälkeenkin, mutta mikään ei ollut koskaan ollut samanlaista kuin Pruen kanssa. Kai Andy oli jossain vaiheessa uskonut heidän olevan jonkinlaisia sielunkumppaneita tai jotakin. Ehkä se kuulosti vähän typerältä ja hän menettäisi monta äijä-pistettä sen takia, mutta ei hän aikonut sitä ääneen kenellekään julistaa, kunhan vain tiesi sen sisällään.

Lopulta Andy palasi autolleen ja lähti itsekin kotiin.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

3. Kotia leikkien

Piper mietti hetken soittaisiko hän Danille vai menisikö käymään tämän ovella. Olihan se vähän hölmöä soittaa kun toinen asui aivan naapurissa, mutta toisaalta, jos hän keskeyttäisi jotakin käymällä tämän ovella sen sijaan että soittaisi ja kysyisi olisiko nyt paha hetki. Lopulta Piper veti takin niskaansa ja laittoi lämpimät kengät jalkaansa, lähtien uhmaamaan illan viileää ilmaa.

Hän pysähtyi Danin veranalle ja katseli ikkunoihin päin. Talossa oli valot ja sisällä oli varmasti siis joku. Piper meni ovelle ja soitti ovikelloa, jääden odottamaan sitten, kietoen samalla takkia ylleen. Hetken päästä ovi avautui ja sen takana seisoi Jenny. Tämän hiukset olivat leteillä molemmin puolin hartioita ja tytön kaulalla roikkuivat korvalappustereoiden kuulokkeet, josta kuului etäisesti rock-musiikki. Piper tunsi hermostuneisuutensa pomppaavan taas uusiin lukemiin.
Tee hyvä vaikutus, hän hoki itselleen vaikka Jenny tuijotti häntä kulmiensa alta kauhukakaramaisen tympeän ilmeen kanssa.
"Hei, Jenny", Piper henkäisi vähän, hymyillen leveästi paljastaen koko hammasrivistönsä. "Onko... enosi kotona?"
"On", Jenny vastasi lyhyesti ja ei selitellyt enempää.
"No tuota... voisinko... puhua hänelle?" Piper kysyi ja Jenny huokaisi, kääntyen kannoillaan ja jättäen oven levälleen ja Piperin seisomaan ovelle. Nainen katseli ympärilleen, hämmästyneenä mitä tämä tarkoitti. Toinen näytti lähteneen vain omaan huoneeseen, ilmoittamatta Danille hänen tulostaan. Piper katseli vielä ulos ja takaisin sisään, kuin miettien saisiko hän astua peremmälle.

Piper otti muutaman askeleen, miettien ettei hän oikeastaan murtautunut mihinkään, koska ovi oli jätetty auki hänelle. Hän asteli eteiseen, sulkien oven varovasti ettei lämpö talosta karkaisi ulos.
"Haloo?" Piper huhuili. "Onko täällä ketään? Dan?"
Hän käveli muutamia epäröiviä askelia peremmälle, katsoen ympäri taloa. Hetken päästä nainen kuuli askelia jotka tuntuivat tulevan jostain seinän takaa. Pieni kellarin ovi avautui muutaman metrin päästä ja Dan asteli esiin, yllättyen nähdessään Piperin.
"Piper", tämä totesi, miettien miten nainen oli päässyt sisään. "Mietinkin kuulinko oikein."
"Anteeksi että tunkeilen", Piper sanoi, pistäen merkille likatahrat Danin paidassa ja tämän hieman hikisen otsan. Näytti siltä että mies oli tehnyt joitakin töitä kellarissa. "Tai soitin kyllä ovikelloa ja Jenny tuli avaamaan, mutta... hän lähti jonnekin... yläkertaan ja..." Piper selitti ja Dan huokaisi hieman Jennyn käytökselle. Tämä ei ollut juuri muuta tehnyt kuin kiukutellut tänne tulon jälkeen.
"Olen pahoillani", Dan pyyteli anteeksi, pyyhkien käsiään paitaansa. "Olin korjaamassa termostaatin venttiiliä-- tai no, se ei ole tärkeää", mies naurahti sitten nähdessään Piperin kysyvän ilmeen. Tämä ei ilmeisesti ymmärtänyt teknologian ja mekaaniikan päälle liiemmin. "Anteeksi tämä asu, käytän tätä vain korjaushommissa", mies totesi, viitaten kotivaatteisiinsa, häveten hieman tilannetta jolla Piper oli tullut taloon. "Voinko auttaa jotenkin?"

"No tuota, ajattelin että olisitko tullut syömään meille. Siskoni lähti ulos ja olin tekemässä ruokaa, mutta mietin jos... olisit halunnut liittyä seuraan", Piper esitti asiansa ja Dan näytti myöntyvältä, mutta jokin pidätteli tätä. Miehen kasvoille piirtyi harmistunut ilme.
"Kuulostaa todella ihanalta, mutta..." Dan aloitti.
"Ei se mitään, ymmärrän täysin", Piper ehti jo keskeyttää tämän, miettien että ehkä hän vain tunkeili toisen elämään ja oli kuvitellut kemian heidän välillään.
"Ei, ei", Dan pudisteli päätään ja heilutti vähän kättään hiljentääkseen Piperin. "Tarkoitan... en haluaisi jättää Jennyä yksin."
"Ai... Niin. Aivan", Piper töksäytteli mietteliäänä. "No... jos hän ei ole kovin suuriruokainen niin ehkä ruokaa riittäisi hänelle myös?" nainen ehdotti ja Dan näytti mietteliäältä.
"Mitäs sanot jos tekisimme ruoan täällä, yhdessä?" Dan antoi toisen vaihtoehdon. "Siten Jennyn ei tarvitse poistua talosta, mutta voimme silti illastaa yhdessä?" mies syvensi selitystään ja sai Piperin suun kääntymään hymyyn.
"Kuulostaa todella hyvältä", hän sanoi, miettien ettei ollut ennen kokannut miehen kanssa. Se kuulosti Piperin korvaan erityisen romanttiselta. "Käykö... että haen tarvikkeet ja palaan sitten?"
"Toki, toki", Dan nyökkäsi. "Minä käyn suihkussa sillä välin. Eihän tälläisenä voi mennä keittiöön", mies naurahti sitten. Piper hymyili myös, tuntien kutitusta vatsanpohjassaan.
"Erinomaista", hän totesi vielä. "Nähdään pian?"
"Nähdään", Dan komppasi ja Piper meni kohti ovea, tuntien askeliensa olevan jotenkin keveitä. Hänestä tuntui, että Dan oli tullut jollakin tavalla häntä vastaan ja aloitteen tekeminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Dan oli mielissään myös, sillä Piper näytti ymmärtävän hänen tilanteensa, eikä vieroksunut häntä sen takia että hänellä oli töykeä teini-ikäinen talossaan joka ei edes ollut hänen, mutta josta hän piti huolta. Asiat näyttivät sujuvan hyvin ja mies odotti jo sitä, että hän pääsisi viettämään enemmän aikaa Piperin kanssa.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Hei ihan loistavaa! Vähän sattumalta aloin lukea tätä, kun töissä on superhiljaista. En oo noita ensimmäisiä osia lukenut, mut vois ehkä koittaa, ku tää oli niin hyvä.

Oon aina tykänny Piperista ja Danista parina, niin plussaa siitä! Tosi mielenkiintonen alku muutenkin. Lisää.

_________________
Tutto succede per un motivo, ricordi? Me l'hai insegnato tu. ♥

Kiitos kiitos Suosittelen niiden lukemista, koska sitten tulee kokonaiskuva kaikesta. Ne eivät loppujen lopuksi ole kovin pitkiä (vaikka 100 lukua/osa saattaa tuntua hurjalta), koska kappaleet ovat lyhyitä ja teksti melko kepeää. Kiva että saan uuden lukijan, kuitenkin tykkään kirjoittaa tätä tarinaa.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

4. Treffit paholaisen kanssa

Cole odotteli jo ravintolan ulkopuolella ja katseli kelloonsa. Hän ei ollut mikään kärsivällisin ihminen (tai ihmispuolisko), joten odottelu turhautti häntä hieman. Mies huokaisi vähän, katsellen kaupungin liikennettä joka mateli vähän matkan päässä. Ravintola oli keskustan sykkeessä ja mies kyllä ymmärsi, että sinne oli ehkä hidasta päästä, mutta hän ei aikonut odottaa koko yötä. Cole oli valinnut taas yläluokkaisen ravintolan heille, miettien että naiset pitivät luksuksesta ja Prue varmasti kaipasi hemmottelua. Ei sillä että Cole oikeasti välittäisi Pruen tarpeista, mutta hänen mielestään ne olivat tärkeässä asemassa hänen valloitustyössään. Oikeita nappeja painelemalla saattoi myös pian päästä nukkemestariksi vetelemään naruja.

Hetken päästä Pruen auto kaarsi ravintolan eteen ja hän nousi autosta, antaen avaimet ravintolan parkkivastaavalle ja otti itse tältä vastaan lapun jota vastaan hän saisi autonsa takaisin illan päätteeksi. Sitten hän sipsutti rappuset ylös, Colen luo, joka odotteli niiden yläpäässä, yrittäen ottaa kohteliaan ja vastaanottavaisen hymyn.
"Anteeksi että olen myöhässä", Prue pyyteli, laittaen hanskansa taskuun ja tullen antamaan suukon poikaystävälleen.
"Ehdin jo huolestua", Cole sanoi. Ainut asia josta hän olisi ollut huolissaan oli että Prue olisi kuollut ja hän olisi menettänyt mahdollisuutensa Kolmen voiman saamiseen. Mies kietoi kätensä omistavaisesti Pruen taakse ja johdatti häntä peremmälle.
"No, tiedäthän, San Francisco rakastaa helmikuun liukkaita säitä", Prue totesi, hymyillen vähän, yrittäessään nähdä oliko Cole ärtynyt siitä että hän oli myöhässä. Mutta mies oli tapansa mukaan kylmänviileä.

He antoivat ulkotakkinsa narikkaan ja astelivat sitten Colen varaamaan pöytään. Prue tunsi pientä syyllisyyttä siitä, että he kävivät ainoastaan hienoissa paikoissa ja usein Cole myös maksoi. Se tuntui jotenkin miehen siivellä elämiseltä, koska Prue oli tottunut pitämään huolta itsestään jo monta vuotta. Mutta usein Cole vaati että saisi tehdä sen, sillä tämä piti siitä että sai tarjota hänelle kaiken sen mitä hän tarvitsi ja mitä tämä ei edes tiennyt tarvitsevansa.

Cole siirsi Pruelle tuolia ja tämä istuutui siihen, kiittäen miestä nyökkäyksellä. Cole asteli omalle paikalleen, toista vastapäätä ja katsoi sitten naiseen intensiivisesti. Pruen läpi lemahti taas lämmön tunne, jota hän tunsi aina toisen seurassa. Se oli kuin huumaava viini, josta oli vaikeaa päästää irti.
"Huomaan että laitoit antamaani hajuvettä", Cole huomasi taas ja Prue hymyili, sipaisten vaistomaisesti kaulaansa.
"No, pidän siitä, miksen siis käyttäisi sitä", Prue sanoi taas. Cole nyökkäsi, myhäillen sisäisesti. Pruella ei ollut aavistustakaan mitä hajuvesi todellisuudessa teki tälle ja Cole halusi kannustaa tätä pitämään sitä, niin että rohdon vaikutukset alkaisivat olla yhä näkyvämpiä.

Tarjoilija toi heille listat ja he tilasivat alkajaisiksi vettä itselleen.
"Mikä on vointisi?" Cole kysyi sitten, silmäillen vain ruokia, koska hän tilaisi samaa mitä aina muutenkin. Punaviiniä, puoliraaka pihvi ja artisokkaa. Prue sen sijaan piti katseensa listassa, luoden vain osan huomiostaan miehelle.
"Ihan hyvin, kiitos", Prue vastasi.
"Olen yrittänyt jouduttaa valitus--" Cole aloitti sitten ja Prue nosti katseensa listan takaa. Hän tiesi mihin Cole oli tähtäämässä.
"Cole", Prue keskeytti miehen lempeästi, laskien menun alas, "ei puhuta työasioista, käykö?"

Cole katsoi häntä hetken jopa eksyneenä. Vaikka hän olettikin tietävänsä mitä Prue halusi, saattoi nainen aina silloin tällöin yllättää hänet tekemällä toisin. Silloin Cole meni sanattomaksi, se oli kuin pieni matonveto jalkojen alta.
"Hyvä on", Cole myöntyi. Prue hymyili tälle hetken kiitollisesti ja palasi sitten listan pariin. Cole katsoi vielä naista, miettien miten tässä oli kipinää. Tämä ei ollut mikään kynnysmatto ja Cole mietti, että vaikka hän ehkä yrittikin tuhota Pruen, niin samaan aikaan hänen täytyi antaa tälle arvostuksensa.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Kiva että olit aloittanut uuden tarinan! Tykkäsin sekä tuosta Bewitched-nimestä että muokkauksesta. Odotan erityisesti lisäkuvioita Paigelle, koska hänen hahmolleen on niin paljon "tyhjiä aukkoja" jos miettii siskosten noituuden alkuaikoja. Yhdessä luvussa luki läki kun piti olla laki, mutta muuten virheetöntä tekstiä jälleen. Toivottavasti jatkoa tulee pian (:

_________________
The stylish way to make someone you love hit the ground
pAigeelta: Avoja + High Fashion Magic 29|12|2009

Kiitos Voin luvata että Paigelle on tiedossa lisää noituudesta oppimista sekä myös romanssia, mutta ne antavat vielä hetken odottaa itseään Korjasin virheen

* * *

5. Nainen talossa

"Maista onko se liian suolaista", Piper pyysi ja ojensi puista pastakastikelusikkaa kohti Daniä, suojaten kädellään sen alustaa siltä varalta että kastiketta läikkyisi laitojen yli. Dan kumartui hieman lusikkaa kohti ja maistoi, Piperin katsellessa tämän analysoivaa ilmettä.
"Ehkä hieman", Dan sanoi ja Piper maistoi itsekin, huuhtaisten lusikkaa sitten, alkaen sekoittaa kastiketta uudelleen sillä. Hän siveli sormillaan maustepurkkien pintaa, napaten yhden purkeista, ripauttaen sokeria sekaan. Dan katsoi häntä ihmeissään. "Sokeria kastikkeeseen?"
Piper katsoi tähän, nyökäten.
"Se pehmentää suolan makua pois", Piper selitti ja Dan hymyili.
"Ai niin, taisin unohtaa että olit ravintolassa töissä", mies virnisteli vähän ja Piper hymyili ujosti itsekseen, katsoen kastiketta.

"Haluaisitko kattaa pöydän?" Piper pyysi sitten, kun hän oli tarkastanut pastan tilanteen. Dan nyökkäsi, miettien miten kotoisalta talo yhtäkkiä tuntui. Mies oli toivonut tämän upean kartanon tarjoavan hänelle ja Jennylle hyvän kodin, mutta tuntui että ainoastaan naisen, eli Piperin, kosketus oli saanut sen sykkimään elämää. Danistä se tuntui lohdulliselta.
Piper pienensi liesien lämpöä, Danin asetellessa kolme lautasta pöytään. Nainen kävi etsimässä pastasiivilän ja otti sen valmiiksi kattiloiden viereen. Dan tiiraili tämän touhuja samalla, hymyillen.
"Tähänhän voisi melkein tottua", Dan totesi ja sai Piperin katsomaan olkansa yli.
"Mihin?" Piper ei ymmärtänyt.
"Tuoretta ruokaa iltaisin", Dan tarkensi ja Piper hymyili. "Tuoksuu todella hyvälle."
"Etkö sitten tee ruokaa itse?" Piper tiedusteli ja Dan pudisteli vähän päätään.
"En oikein osaa. Ruoka kyllä maistuu, siinä ei ole ongelma, mutta... en vain ole koskaan oppinut tekemään sitä, vaikka se on varmasti mielenkiintoista. Tai sinä ainakin saat sen vaikuttamaan mielenkiintoiselta", Dan naurahti ja katseli Piperia silmät tuikkien. Piper punastui vähän, haluten katsoa miehen silmiin mutta jonkin pidätellessä häntä. Ehkä hän muisti vielä viime kerran joka oli keskeytynyt nolosti.

"No, ihmiset osaavat eri asioita", Piper totesi sitten, "ja sitä paitsi... olet kätevä käsistäsi, näin kyllä miten hyvin hallitsit veitsen käytön kun pilkoit vihanneksia."
"Siinä on harjaantunut rakennustyömaalla", Dan kohautti olkiaan vaatimattomasti. Piper hymyili vähän.
"Anna kun autan", Piper tarjoutui sitten ja alkoi kattamaan pöytää Danin kanssa. He asettelivat astiat sulassa suvassa hyvään linjaan ja katselivat sitten lopputulosta yhdessä. Danistä oli hassu nähdä kolme lautasta pöydässä - tai ylipäätään kattaus keittiönsä pöydällä. Jennykin oli kai pian alkanut tottua liikaa valmisruokiin ja take out -annoksiin.
"Käyn hakemassa Jennyn syömään", Dan totesi sitten ja Piper nyökkäili. Mies lähti yläkertaan ja Piper meni siivilöimään pastan.

Piper ei aluksi kuunnellut yläkerrasta kantautuvia mumiseviä ääniä, vaan puuhaili viimeistelyjen parissa, laittaen vielä basilikan lehtiä kastikkeen päälle. Mutta hetken päästä hän alkoi erottamaan joitakin sanoja epähuomiossa ja lopulta nainen kuunteli jo Danin ja Jennyn keskustelua.
"En halua mitään naista tänne!" Jenny kuulosti perinteiseltä teini-ikäiseltä, joka kapinoi kaikkia auktoriteettejä vastaan - erityisesti vanhempiaan.
"Hän on vain ystävä. Meidän pitäisi olla ystävällisiä naapureillemme, sillä uudella seudulla täytyy olla ihmisiä joihin luottaa", Dan yritti puolustella Piperia. Piper tunsi huonoa omatuntoa, sillä hän aiheutti selvästi eripuraa Jennyn ja Danin välille.
"Ystävä! Ja kohta saan kuunnella teidän touhujanne seinän läpi koko yön!" Jenny huudahti.
"Jenny!" Dan varoitti tätä. "Minä otin sinut hyvää hyvyyttäni tänne asumaan ja tässä talossa sinä elät minun sääntöjeni mukaan. Kunnioitat vieraitamme, etkä puhu heistä pahaan sävyyn", mies korotti hieman ääntään vaikka Jenny tuntuikin inisevän aina vastaväitteitä joka väliin.
"Niin juuri! Eihän kukaan minua muuten haluakaan kuin vain tottelemaan jokaista käskyä", Jenny ulisi enolleen. "Tee sitä, tee tätä, mene sinne, tule tänne, ole hiljaa! Kukaan ei ikinä mieti miltä minusta tuntuu!"
"Olen yrittänyt saada sinua sopeutumaan tänne ja tehnyt asioita sinun parhaaksesi", Dan selitti.
"Olet vain pahentanut asioita!" Jenny puuskahti ja pamautti oven kiinni. Piper nojaili keittiötason nurkkausta vasten, seisoen jotenkin varautuneena ja miettien oliko virhe tulla tänne. Hän ei halunnut olla mikään riidanaihe toisille. Näillä oli selvästi vielä taloksi asettuminen menossa ja yhteiselon säännöt olivat vielä hakusessa, ehkä oli väärin tuppautua näiden seuraan nyt.

Hetken päästä Dan palasi alakertaan, vaikuttaen jotenkin vauhkolta, mutta selvästi yrittäen rauhoittaa itseään Piperin vuoksi. Mies tiesi kyllä että nainen oli varmasti kuullut heidän riitansa. Piper katsoi varovasti Daniin, jonka poskilta hehkui häpeänpuna.
"Kuulit varmaan... suurimman osan", mies arveli mutisten nolostuneena. Piper nyökkäsi vähän, yrittäen olla mahdollisimman neutraali toisen vuoksi.
"Jos haluat että lähden, ymmärrän täysin", Piper tarjoutui ettei asia olisi toiselle vaikea.
"Ei", Dan sanoi. "Minun täytyy vain olla tiukka hänen suhteensa", mies viittasi Jennyyn. "En voi antaa hänelle periksi kaikessa. Hänen pitää oppia rajat ja noudattaa sääntöjä. Olen nyt hänen huoltajansa ja se on minun vastuuni."
Piper nyökkäsi vähän, nähden miten Dan selvästi yritti parhaansa.
"Ehkä voisimme jättää hänelle ruokaa sivuun. Syö sitten kun haluaa", Piper ehdotti ja Dan nyökkäsi, vaikuttaen jotenkin kiitolliselta Piperin ymmärtäväisyydestä. Piper yritti rohkaista tätä hymyilemällä.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

6. Professorin tytär

Paige kohensi olkalaukkuaan ja käveli kohti kampusta. Piha oli jotenkin kummallisen täynnä opiskelijoita, mikä sai Paigen hidastamaan askeleitaan. Aivan kuin jotakin olisi sattunut. Ihmiset seisoivat pienissä ryhmissä ja keskustelivat keskenään huolestuneen näköisinä. Paige katseli näitä, ohittaen kuitenkin jokaisen ryhmän.

Mikään ei näyttänyt aiempaa oudolta, mutta jotakin oli meneillään, Paige vaistosi sen. Hän hakeutui joidenkin samalla kurssilla olevien luo, koska ei ollut vieläkään oikein saanut kunnolla ystäviä yliopistolta.
"Beth", hän laski kätensä huomiotakiinnittäen tämän käsivarrelle ja tyttö kääntyi katsomaan häneen, "mitä täällä on meneillään?" Paige kysyi sitten kurtistaen kulmiaan vähän.
Beth katsoi kaveruksiinsa, kuin miettien joutuiko hän kertomaan huonot uutiset.
"Olivia Callaway on kuollut", Beth kertoi Paigelle. Hän tunnisti kyllä nimen jostakin, mutta ei osannut yhdistää kasvoja tytölle.
"Onko hän meidän kurssillamme?" Paige kysyi vähän nolostuneena. Hän oli yleensä niin omissa maailmoissaan, ettei tehnyt koulussa muuta kuin opiskeli.
"Hän on professori Callawayn tytär ja kävi samaa vuosiluokkaa meidän kanssamme", Beth selitti. Paige tunsi kyllä professori Callawayn, sillä tämä opetti Paigellekin englantia. Mies oli mukava ja sai tunnit kulumaan nopeasti puhumalla asiat kiinnostavasti. Paige tunsi sääliä miestä kohtaan, mutta tuli myös miettineeksi mihin niin nuori nainen oli voinut kuolla.

Paige asteli peremmälle kouluun, olettaen että tunnit pidettäisiin normaalisti kaikesta huolimatta. Ihmiset näyttivät olevan syvästi vaikuttuneita menetyksestä ja Olivian kuvia oli teipattu lokeroiden oviin. Tilanne oli melkein jotenkin pelottava. Paige ei voinut olla miettimättä miksei tuntenut tätä tyttöä josta kaikki olivat näyttäneet pitäneen ja jonka poismeno oli saanut kaikki surullisiksi.

Paigella oli ensimmäisenä psykologian luento ja hän lysähti penkille, kaivaen muistiinpanovälineet esille laukustaan. Luokka näytti jotenkin vajaammalta ja ihmiset näyttivät supattavan keskenään. Paige tunsi olonsa ulkopuoliseksi, sillä hänellä ei ollut ketään kelle puhua.
Professori Hills asteli luokan eteen ja taputti käsiään yhteen, saaden kaikki katsomaan itseensä. Ihmiset alkoi hiljetä kun Hills haki selvästi heidän huomiotaan.
"Huomenta, luokka", mies alkoi puhua, vaikuttaen selvästi jotenkin erilaisemmalta kuin ennen. "Olette varmasti kuulleet suru-uutiset Olivia Callawayn poismenosta", hän arveli ja kaikki näyttivät heti keskittyneemmiltä. "Ymmärrän jos tapahtuma on jollekin raskas käsitellä ja mikäli haluatte puhua jollekin, koulun psykologi kuuntelee teitä varmasti. Jos teistä tuntuu ettette pysty suoriutumaan luennosta tänään, voitte poistua."
Kaikki kuitenkin päättivät pysyä paikoillaan ja Paige katseli ympärilleen, nähdäkseen lähtisikö kukaan.
"Hyvä on", Hills tuumi sitten odotettuaan hetken ja annettuaan aikaa kaikille tehdä päätös. "Jatkamme tuntia siis normaaliin tapaan. Mainitsen kuitenkin vielä, että Olivian muistotilaisuus pidetään koulun auditoriassa kello kahdentoista aikaan tänään ja kaikki halukkaat voivat osallistua."

Tunti eteni sen jälkeen normaalilla tavalla ja kellon soitua ihmiset pakkasivat muistiinpanovälineet, Paigen vielä viimeistellessä omia kirjoitelmiaan. Hän laittoi ne laukkuunsa ja lähti seuraavalle luennolle. Käytävät tuntuivat vieläkin jotenkin kolkoilta muistopostereineen. Paige pysähtyi yhden kohdalle, katsoen kaunista nuorta naista, jonka punertavat kiharat lepäsivät tämän olkapäillä ja jonka täydellinen hymy olisi voinut valaista vaikka koko huoneen.

Paige tunsi itsensä surulliseksi vaikka hän ei ollut edes tuntenut koko tyttöä. Tämä näytti olevan kuvassa niin täynnä elämää, että tuntui melkein väärältä että maailma oli menettänyt yhden hyvän ihmisen. Paige tuli miettineeksi tämän vanhempia, erityisesti professori Callawayta. Hän itse tiesi millaista oli menettää vanhempansa, mutta se, että joku menetti lapsensa, tuntui aina traagisemmalta.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

7. Epäröintiä

Piperin ja Danin ilta ei ollut mennyt niin kuin nainen oli haaveillut ja hän ei saanut iltaa vieläkään mielestään seuraavana päivänä töissä. Nainen oli koko päivän ajatuksissaan ja poissaoleva. Alkuilta oli näyttänyt lupaavalta, mutta Danin riita Jennyn kanssa oli pilannut tunnelmaa ja Piperista tuntui että Dan ei ollut voinut muuta ajatellakaan koko loppuaikana. Keskustelut olivat tyrehtyneet lyhyeksi ja kummankin olo oli kai ollut kiusaantunut sen seurauksena. Piper oli herätellyt jo toivoaan siitä, että Danille ja hänelle voisi tulla jotakin, mutta nyt näytti siltä, että ehkä ajoitus oli väärä. Danille ja hänellekin.

Mitä jos hän ryntäisi suhteeseen vain koska oli kokenut menetyksiä niin paljon lähiaikoina ja kaipasi jotain mistä pitää kiinni. Jonkun joka huolisi. Mitä sitten kun Danille selviäisi että hän ei ollut täydellistä tyttöystävämateriaalia? Halusiko tämän todella hänenlaisensa naisen?

Piper oli tulossa töistä kotiin, kun hän näki Danin korjaavan talonsa kellareiden ikkunaa. Nainen käveli kartanon rappusia ylös, miettien pitäisikö hänen sanoa jotain vai antaa toiselle aikaa. Mutta Dan käänsi katseensa Halliwellien taloon päin ja näki Piperin. Piper jähmettyi paikoilleen, ikään kuin olisi muka tehnyt jotain rikollista vaikka hän käveli vain oman talonsa rappusia ylös. Dan heilautti kuitenkin kättään hyväntuulisesti ja Piper yritti rentoutua. Ehkä hän spekuloi taas liikaa.

Piper käveli talojen väliin, pitäen etäisyyden Daniin, ihan vain varmuuden vuoksi.
"Oletko varma että talosi oli hyvä sijoitus?" Piper aloitti jutustelun, Danin noustessa polviltaan ikkunan viereltä, miettien mitä toinen tarkoitti. Piper näki asiakseen selventää sitä itsekin. "Tarkoitan vain... näytät olevan aina korjaamassa sitä."
Dan naurahti vähän, nyökäten.
"Tai sitten satut paikalle aina vain niinä aikoina", mies puhui, riisuen työhanskansa. "No... kai se on totta, korjaan sitä paljon. Mutta se on upea talo ja se pitäisikin pitää upeana. Tällä kertaa ongelmana oli kellarin vuotava ikkuna. Tiivistin sen nyt."
Piper nyökkäili, venyttäen suutansa hymyyn kun he olivat jo lähempänä toisiaan.
"Oletko tulossa töistä?" Dan arveli ja Piper nyökkäsi. "Oliko erikoisia asiakkaita?"
"Itse asiassa", Piper muisti kiinnittäneensä sen verran huomiota, "Mike Vail kävi tänään syömässä", nainen kertoi, arvellen toisen olevan kiinnostunut asiasta.
"Tarkoitatko Dodgersin Mike Vailia?" Dan tarkasti, Piperin nyökätessä. "Tiedät siis kuka hän on?" mies oli yllättynyt.
"Älä nyt", Piper naurahti, "totta kai tiedän! Onhan hän San Franciscosta ja olen asunut täällä koko ikäni", nainen sanoi, muistaen miten oli joskus istunut isänsä seurana katsomassa pesäpalloa. Ei hän ollut pelistä paljoa ymmärtänyt, vaikka isä oli yrittänytkin selittää, mutta se oli silti ollut arvokasta yhteistä aikaa. Niitä harvoja muistoja joita Piperilla tästä oli.

"Anteeksi", Dan hymyili, "et vain vaikuta siltä että seuraisit paljon urheilua."
"Niinkö?" Piper piruili. "Miten sitten vaikuttaisin? Kulkisin pelipaita päällä koko ajan?" nainen ehdotti, miehen pudistellessa huvittuneena päätään. "Ethän sinäkään vaikuta pelaajalta ja silti olet."
"Niin, olet kai oikeassa", Dan myönsi, nyökkäillen ja miettien sitten. "Haluaisitko joskus sitten lähteä katsomaan peliä?"
"Mitä...? Tarkoitatko San Francisco Giantseja?" Piper kysyi, hymyn nykiessä suupielessä.
"Niin", Dan nyökkäsi. "En ole vielä ehtinyt käydä katsomassa miten he pelaavat, mutta aikomus oli joskus mennä."
Piper mietti. Ei hän varsinaisesti seurannut urheilua, mutta ehkä se olisi siedettävää toisen seurassa. Sitä paitsi toinen vaikutti niin intohimoiselta sen suhteen, että se oli söpöä. Olihan hänen nähtävä mies omalla mukavuusalueellaan, sillä tämä oli eilen ollut hänen reviirillään keittiössä.
"Koska he pelaavat seuraavan kerran?" Piper kysyi sitten, antaen siten vastauksensa.
"Tarkoitatko että olet lähdössä?" Dan varmisti tulkintansa.
"Jos tarjoat minulle yhden hot dogin", Piper virnisti ja Dan nyökkäsi tyytyväisenä.
"Tietenkin", Dan sanoi, "ja saat vaikka sellaisen vaahtomuovikädenkin jos tahdot. Mikä vaan saa sinut viihtymään", mies lisäsi ja sai Piperin unohtamaan aiemmat epäilyksensä. Hänen olonsa oli Danin seurassa hyvä ja tuntui ettei mitään väliin tulevia asioita edes olisi.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

8. Hämärät muistikuvat

Paige seisoi muiden oppilaiden joukossa Olivia Callawayn muistotilaisuudessa. Jotkut olivat halunneet pitää eräänlaisia muistopuheita ja myös koulun rehtori puhui professori Callawayn puolesta. Muutama kynttilä oli sytytetty ja seinälle oli heijastettu sama kuva jota Paige oli katsellut aiemmin. Suru oli hyvin tarttuvaa ja Paigen mieliala oli alakuloinen.

Paigen noustessa kaapelivaunun kyytiin, hän muuttikin mielensä ja lähti kävelemään sinne päin missä tiesi professori Callawayn asuvan. Hän ei edes tiennyt itse miksi edes tiesi missä tämä asui, mutta se oli kai tullut joskus puheeksi kun hän oli jäänyt luennon jälkeen puhumaan tälle epävirallisesti jostakin muusta asiasta. Paige ei tiennyt miksi hän edes teki mitä teki, mutta jokin jutussa kiehtoi häntä, niin kummalliselta kuin se kuulostikin. Ehkä se oli se puoli hänessä, joka oli kiinnostunut ihmisten tarinoista ja joka oli innostunut oppimaan lisää ihmismielestä. Se kai häntä veti myös sosiaaliviranomaiseksi. Jokin tässä kuitenkin tuntui tutulta. Se oli kuin muisto viime yön unesta; sitä ei ollut tapahtunut, mutta silti se oli kuin jotain mitä hän oli joskus kokenut.

Lopulta Paige löysi itsensä seisomasta vaalean ison talon edestä, mitä ympäröi tuuhea pensasaita ja jonka sisäänkäynnin edessä oli mustat rautaiset portit. Talon mahtavuutta peittivät kaksi isoa kuusta. Paige katseli näkyä hetken, miettien mitä oikein oli odottanut kokevansa nyt. Hän ei menisi kuitenkaan sisään ja välittäisi pahoittelujaan. Se olisi voinut tuntea oudolta, sillä hän ei ollut edes tuntenut Oliviaa. Paige katsoi taloa vielä, tehden lähtöä ja kääntyen ympäri. Nainen säpsähti vähän nähdessään miehen seisovan liikkumatta kadun toisella puolella, tuijottaen häntä melkein murhaavasti. Paige hapuili jo pippurisuihketta laukustaan, sillä tämä näytti pelottavalta. Ei sitä odottanut törmäävänsä hulluihin tälläisessä naapurustossa, mutta mistäs sitä koskaan tiesi.

"Oletko yksi heistä?" mies kysyi. Tällä oli tumma, lyhyt kihara tukka ja kasvoissa arpia. Paige mietti mitä mies tarkoitti ja puristi otettaan suihkeesta. Hän tuijotti tätä herkeämättä.
"Keistä?" Paige kysyi, vaikkei tiennyt rohkaisisiko hän vain tätä vastaamalla kysymykseen.
"Callawaysta", mies tuhahti katkeran oloisena. Paige katsoi ympärilleen, miettien näkisikö kukaan edes jos hänen kimppuunsa hyökättiin. Tietysti hänellä oli etuna välkehtiminen, jos hän nyt vain osasi käyttää sitä.
"En", Paige sanoi, miettien oliko se toista helpottava tieto vai pahensiko hän vain tilannetta.
"Steve!" kuului toisen miehen ääni. Hieman vankkarakenteisempi, ehkä muutamaa vuotta vanhempi mies kiirehti paikalle, melkein nykäisten kiharahiuksista miestä taaksepäin. Tämä havahtui, melkein kuin transsista ja katsoi toista miestä kuin katuen äskeistä. "Hän ei ole yksi Callawaysta, tiedät sen itsekin", tämä vakuutti vielä toista.
Nuorempi nyökkäsi vielä hätäisesti ja katsahti Paigeen, lähtien sitten taaksepäin. Ilmeisesti nämä asuivat vastakkaisessa talossa.

Paige katsoi jäljelle jäänyttä miestä, ollen vieläkin hieman varuillaan vaikka tämä vaikutti hieman lempeämmältä. Mies katsoi takaisin, vaikuttaen jotenkin hauraalta äskeisen vakavan asenteen sijaan.
"Anteeksi veljeni puolesta", mies pyysi. Tällä oli hieman käheä ääni ja mies vaikutti olevan aidosti pahoillaan. Hän katseli Paigea, melkein tutkiskellen. Paige tuijotti miestä myös, yrittäen keksiä mistä tunsi toisen. Se oli aivan hänen kielen päällään, niin sanotusti. Hän yhdisti toisen johonkin hämärään hetkeen ja alkoi melkein pelätä että tämä oli ollut yksi hänen nuoruuten valloituksistaan.

Kumpikaan ei tuntunut haluavan liikkua ennen kuin he olivat keksineet sen. Paige tuijotti miestä, käyden mielessään kaikki mahdolliset yhteydet toisen kanssa.
"Tunnemmeko me jostain?" hän kysyi lopulta, miettien oliko kysymys outo.
"Mietin juuri samaa", mies tunnusti. Paige mietti uskalsiko hän edes yhdistää heitä toisiinsa, jos tämän kaveri oli hullu ja löytäisi hänet sillä tavoin. "Et ole Callaway."
"En niin", Paige sanoi. Mies näytti tuntevan nämä, sillä oli varma asiasta. "Mikä nimesi on?"
"Richard. Richard Montana", mies esitteli itsensä. "Entä sinun?"
"Paige", Paige sanoi. Richard ilmeisesti odotti saavansa myös sukunimensä, mutta Paige piti oikeutensa pitää se salassa. "Ja se on ainut nimi jolla sinä tunnet minut tästä edes."
Mies hymyili jopa vähän toisen päättäväiselle asenteelle.
"Oletko töissä jossain?" Richard kysyi.
"En, opiskelen", Paige kertoi. "Entä sinä?"
Richard epäröi hetken.
"En tällä hetkellä", hän vastasi. Paige nyökkäsi.
Richard katsoi naista vielä.
"Voin vaikka vannoa että tunnen sinut jostain", hän sanoi vielä.
"No... se jää kai mysteeriksi", Paige päätti kevyesti ja lähti sitten kävelemään lähimmälle pysäkille. Richard jäi katsomaan naisen perään, miettien vielä yhteyttä.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

9. Kuvitelmaa vain?

Paige selasi lehteä, ympyröiden punaisella tussilla mahdollisia vuokra-asuntoja. Nainen makasi pedillä mahallaan, lukien jokaisen ilmoituksen läpi. Hänellä oli kyllä vielä äitinsä ja isänsä perinnöstä suurin osa kuluttamatta, mutta hän aikoi käyttää osan siitä uuteen autoon ja sitä paitsi, hän kaipasi ehkä muutenkin muutosta. Vanha asunto oli täynnä muistoja jotka eivät tuntuneet liittyvän hänen nykyiseen elämäntilanteeseen mitenkään. Oli uusi Paige, mutta vanha asunto. Ehkä hän löytäisi jonkun asunnon lähempää yliopistoa. Asuntolaan Paige ei halunnut muuttaa, sillä siellä oli levotonta. Sitä paitsi se toisi kuvioihin vain alkoholin ja juhlimisen. Paige oli luvannut itselleen ettei altistaisi itseään sellaiselle tahallisesti.

Nainen hieroi olkapäätään ohimennen, irvistäen vähän kivulle. Hän ei ollut ollut entisensä onnettomuuden jälkeen vaikka olikin pelastunut kuin ihmeen kaupalla pahemmalta. Paige ei tiennyt uskoiko hän suojelusenkeleihin, mutta selvästi hänellä oli ollut yksi sellainen matkassaan. Toisaalta, ei hän ollut tiennyt vielä vuosi sitten mistään valontuojistakaan, joten miksei suojelusenkeleitä voinutkin olla olemassa. Tavallaan kai valontuojat olivat sellaisia.

Samalla hetkellä, kuin tämä olisi lukenut ajatukset, Leo välkkyi sisään. Paige kömpi istuvilteen, edelleen pitäen kättä harteellaan.
"Hei, enkeli", hän aloitti nasevaan tapaansa ennen kuin Leo oli hädintuskin ehtinyt ilmestyä, "voiko taikuus tehdä jotain tälle olkapäälle?"
"Olkapäälle?" Leo huolestui. "Oletko satuttanut itsesi?" mies tuli tämän luokse, peläten demonin hyökänneen toisen kimppuun.
"Vanha sotahaava", Paige hymähti vitsaillen, vaikkei Leo ottanut sitä kovin huumorisesti oman taustansa takia. Hän tuli katsomaan sitä. "Ei se ole paha, kunhan oireilee välillä. Mietin vain jos sinulla olisi ollut joku pikku taikatemppu sen varalle", Paige selvensi vielä ja Leo rauhottui vähän.
"Jos ei se ole hengenvaarallinen, pystyt kyllä elämään sen kanssa, aivan niin kuin normaalit ihmisetkin", Leo sanoi. Hän ei yleensä parannellut tämän kaltaisia vammoja, paitsi hän oli kyllä tehnyt poikkeuksen Piperin käden kanssa. Mies välitti kai tästä vähän enemmän kuin suojatista piti.
"Miksi tulit tänne? -- Vai luitko ajatukseni?" Paige pelästyi. Ensin toinen vain tarkkaili häntä, nytkö tämä jo luki ajatuksia.
"En voi lukea ajatuksia, Paige", mies rauhoitteli. "Muistatko viikko sitten kun pyysit minua selvittämään hieman psykologisia taustoja?" hän kysyi ja Paige nyökkäsi sitten. "No... näyttää siltä että hän on vain ihminen."
"Se on mahdotonta", Paige pudisti päätään. "Hän ja hänen apurinsa yrittivät tehdä minulle jotain, olen varma että hän on tehnyt saman jo monelle muulle."
"Miksi uskot niin?" Leo kysyi.
"Oli tämä yksi nainen, johon tutustuin vastaanotolla, ja hän oli todella mukava ja täysjärkinen, mutta seuraavan kerran kun näin hänet, hänen ihonsa oli valkoinen kuin lakana ja hyvä ettei hän vielä kuolannut enemmän kuin minä hammaslääkärissä puudutuksen jälkeen", Paige selitti, Leon kuunnellessa.
"Viittaatko siihen että hänen tilansa oli muuttunut?" Leo yritti tulkita mitä toinen tarkoitti. Paige nyökkäsi.
"Hän näytti aivan hullulta", Paige selitti ja Leo katsoi tätä.
"Enpä tiedä", Leo mumisi. "Joillakin ihmisillä vain menee huonommin. Ehkä hän vain... suistui raiteiltaan."
"Ei", Paige kielsi. "Tässä oli jotain erilaista. Ei ihminen voi vain napsahtaa niin."
Leo yritti ymmärtää Paigea, mutta hän kuitenkin omisti enemmän kokemusta kuin tämä.

"Luuletko että kyseessä voisi olla joku sinun tapasi nähdä nyt taikuutta kaikkialla?" Leo kysyi sitten. "Tai... näen että olet innoissasi tästä, ehkä vähän liiankin. Saattaa olla että nyt näet kaikkialla, sellaisessakin missä sitä ei ole."
"En voi uskoa tätä", Paige ihmetteli. "Eikö sinun pitäisi tukea minua näissä jutuissa?" hän kummasteli toisen asennetta.
"Niinhän minä teenkin. En vain halua, että kiirehdit liikaa. Sinulla on aikaa oppia taikuudesta ajan kanssa ja sitä paitsi... sinulla ja siskoillasi on vielä paljon edessä ennen kuin pystytte toimimaan noitina paremmin", Leo puhui rauhallisesti selittäen.
"Tiedän mitä näin!" Paige intti.
"Mutta hän on ihminen", Leo yritti vielä.
"Hän yritti polttaa aivoni pihalle tai jotakin. Olin onnekas että pelastuin sieltä! Siitäkin saan kiittää taikuutta!" Paige jatkoi. "Kun hän ja hänen hoitajansa saartoivat minut seinää vasten, välkyin pois paikalta ja juoksin autolleni. Ajoin niin nopeasti kuin pystyin--"
"Ja jouduit kolariin", Leo täydensi toisen lauseen. Hän myös tiesi että Paige oli kuollut sen kolarin seurauksena. Kuolleista palaamisella saattoi olla sivuvaikutuksia.
"Niin juuri", Paige nyökkäsi.
"Jossa löit pääsi", Leo jatkoi ja Paige oli nyökkäämässä, kunnes hän tajusi mitä toinen tarkoitti.
"Luulet, että kuvittelin sen kaiken", Paige arveli. Leo katsoi häntä ilmekään värähtämättä, antaen toisen ottaa sen myönteisenä vastauksena. "Leo, tiedän että se oli totta, en kuvitellut sitä. Tässä on oltava jokin erehdys."
"Kävin katsomassa häntä, hän näytti voivan hyvin", Leo totesi.
"No sitten jotain on tapahtunut", Paige yritti. "Leo, usko minua!"
"Minähän yritän", Leo sanoi. "Mutta... ehkä vain kiirehdit liikaa. Tässä on ollut varmasti paljon sulateltavaa. Sinun ei odoteta pelastavan maailmaa päivässä", mies muistutti toista. "Koita hiljentää tahtiasi."
"En voi uskoa tätä", Paige pudisteli vieläkin päätään. "En ole hullu."
"Kuten sanoin, ota rauhallisesti", Leo sanoi sitten ja välkkyi paikalta. Paige huokaisi epätoivoisena, miettien ettei hän voinut jättää asiaa tähän.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Jännä veto tuoda mukaan 6. kauden henkilöitä. Tykkäsin kyllä näistäkin luvuista, muutamia virheitä oli, esim. Danin puheessa "minun vastuu" (pikkujuttuhan tuo on, mutta jotenkin tarttuu heti jos ei ole omistusmuodossa), ja sitten joku ajatusvirhe ehkä Paige-luvuissa. Hyvä että kirjoitat taas Paigestakin, toivottavasti jatkat pian (:

_________________
The stylish way to make someone you love hit the ground
pAigeelta: Avoja + High Fashion Magic 29|12|2009

Kiitos. Luin kappaleet läpi ja korjasin silmiin pistävät virheet. Toivottavasti sain ne kaikki kitkettyä. Sellaista se on kun kuuntelee musiikkia samaan aikaan niin joskus jää ajatus kesken...

* * *

10. Muuttuvia tilanteita

Prue tuli töistä kotiin ja otti postin samalla, kantaen sen sisään. Hän riisui takkinsa ja laski laukkunsa alas, availlen kirjeitä. Hän ei ollut muistanutkaan miten kallista tälläisessä talossa oli asua. Sähkölasku oli paljon korkeampi kuin silloin kun he olivat asuneet Piperin kanssa North Beachillä. Lisäksi Pruella oli nyt myös huolenaan Rogerin vaatimat maksut, joten hän teki töitä enemmän kuin hänelle olisi hyväksi, vain ansaitakseen rahaa. Vapaa-aika jäi vähemmälle, mutta se oli vain tämän hetken pakollinen uhraus.

"Piper?" Prue huhuili. "Oletko kotona?"
Hetken päästä rappusista kuului askeleita ja Piper asteli esiin niiden yläpäähän.
"Olen. Olitpa myöhään töissä", Piper päivitteli, katsoen ajan kaappikellosta.
"No, olin jälleen ylitöissä. Sen perijän huutokaupan järjestäminen vie aikaa", Prue selitti. "Kuule, minulla on puhuttavaa, tulisitko keittiöön?"
Piper nyökkäsi ja lähti Pruen perään, joka meni jo edeltä. Tämä laittamaan kahvinkeittimeen kahvia tulemaan, Piperin odotellessa mistä toinen halusi puhua.
"Tänään tuli taas laskuja..." Prue aloitti.
"Älä huoli, saan palkkani taas viikon päästä", Piper ennätti jo vastaamaan, vaikkei edes tiennyt mitä Prue oli sanomassa.
"Hyvä juttu, mutta en halunnut puhua siitä", Prue sanoi, vähän yllättyneenä kun toinen oli sotkenut hänen asiansa.
"Ai?" Piper äännähti. Prue nyökkäsi. "Vaan?"
"No tavallaan siitäkin, mutta en nyt painosta sinua mitenkään", Prue pohjusti, "tarkoitan vain, että kuten tiedät, menoja on ollut viime aikoina enemmän", nainen selitti, tämän siskon nyökytellessä puheen tahtiin. "Ja olemme tehneet kaikkemme tienataksemme enemmän, ettei mummin koko perintö menisi vain siihen."
He olivat käyttäneet osan perinnöstä talon kunnostamiseen, koska mummi oli halunnut että talo säilyisi tytöillä ja että siitä pidettäisiin huolta. Tuntui vieläkin, että mummi oli osa kartanoa, siksi sen kunnostaminen oli tärkeää.
"Mietin... että... ehkä on aika vuokrata Phoeben asunto jollekin", Prue sanoi varovasti, tietäen että hän saisi vahvan reaktion toiselta. Piper katsoi toista yllättyneenä.
"Keksimme varmasti jotain muutakin", Piper yritti.
"Piper. Tiedät että se päivä tulee enemmin tai myöhemmin. Meidän pitää tyhjentää huone ja... jatkaa eteenpäin", Prue puhui rauhallisella äänellä.
"Mutta miksei se voi tulla myöhemmin? Phoeben kuolemasta ei ole edes vuotta ja sinä olet valmis pyyhkimään hänet pois elämästämme?" Piper vaikutti loukkaantuneelta.
"Ei, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin, että pidetään tavarat jotka haluamme, mutta ne joita emme tarvitse... ne voidaan myydä ja huone voidaan antaa parempaan käyttöön", Prue selitti.
"Parempaan?" Piper toisti, Pruen saadessa kaiken kuulostamaan niin kylmältä.
"Emme voi pitää sitä ikuisesti pölyä keräävänä muistopyhättönä", Prue sanoi tiukasti.
"Siivoan siellä kyllä", Piper sanoi.
"En tarkoittanut sitä. Et nyt tajua mitä yritän sanoa", Prue pudisteli päätään.
"Ei, tajuan kyllä, mutta en vain voi uskoa tätä", Piper sanoi. Hän kiersi tahallaan toisen antamat kipeät kohdat, koska ei halunnut jälleen murtua Phoebetä muistellessa. "Ja haluatko todella vieraan ihmisen tänne taloon?"
"Tutustuisimme kyllä häneen", Prue sanoi.
"Mitä jos tänne tulee lisää jeremyjä... demoneita tai varlokkeja. Mitä sitten?" Piper tiedusteli. Sitä Prue ei ollut tullut ajatelleeksi, mutta yritti tapansa mukaan näyttää siltä että hän oli miettinyt kaikkea.
"No... nyt on ollut kyllä rauhallista", Prue mietti.
"En vain pidä siitä että talossamme on joku vieras joka tonkii tavaroitamme", Piper sanoi.
"Vai et vain pidä siitä, että Phoeben huoneessa on joku vieras?" Prue arvasi.
"En pidä kummastakaan", Piper sanoi sitten. Prue huokaisi vähän.
"Tiedän ettei Rogerin rahat ole sinun ongelmasi, mutta... en vain selviä pelkän työni avulla", Prue kertoi tilanteen.
"Voin maksaa niitä kyllä, en ole niin nuuka rahoistani", Piper tarjosi. Prue katsoi tätä.
"No... se on viimeinen vaihtoehto", Prue lupasi, koska halusi itse olla vastuussa omista asioistaan. "Mieti tätä vielä, pyydän", nainen yritti vedota Piperiin, joka ei uskonut kuitenkaan muuttavansa mieltään asian suhteen vaikka hän miettisi sitä kauemmin. Mutta hän kuitenkin lupasi sen Pruelle.
"Hyvä on", Piper nyökkäsi.
"Kiitos", Prue sanoi. Hän halusi välttää konflikteja nyt, koska oli muutenkin lähes uupumuksen kourissa. Pienetkin asiat saattaisivat aiheuttaa ison riidan. Piper kääntyi kannoillaan ja palasi yläkertaan, huokaisten vähän.

Piper asteli yläkertaan, Phoeben ovelle. Hän avasi oven varovasti, vieläkin melkein peläten että Phoebe huutaisi sisältä ja käskisi häntä koputtamaan aina ennen kuin hän tulisi huoneeseen. Mutta huone oli tyhjä. Piper sujahti sisään, katsoen ympärilleen. Hän meni siirtämään verhoja ikkunan edestä, päästäen enemmän valoa sisään vaikka ilta olikin jo pitkällä.
Sitten hän kääntyi ja kävi siistimässä pintoja; suoristamassa päiväpeitettä, siirtämässä esineitä toiseen asentoon, avaamassa komeron ovia, sulkien ne heti uudelleen, korjaten taulujen tasapainoa, järjestäen kirjoja... Mikään ei ollut varsinaisesti vinossa, mutta Piperin pakkomielle oli pitää huone täydellisenä. Ikään kuin Phoebe palaisi vielä New Yorkista ja kiittäisi häntä siitä että hän oli pitänyt siitä huolta. Mutta Phoebe ei palaisi. Hän tiesi sen itsekin.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

11. Kaksin yleisössä

Seuraavan päivän iltana Piper oli jälleen yksin kotona, sillä Prue oli jäänyt ylitöihin. Hän oli juuri imuroimassa, kun ovikello soi. Nainen napsautti imurin pois päältä ja meni ovelle sitten. Sen takana seisoi Dan, joka hymyili kaksi lippua kädessään kun Piper oli avannut oven. Nainen katsoi vaistomaisesti lippuihin ja sitten toiseen kysyvästi.

"Mitä nuo ovat?" Piper kysyi, vaikka tavallaan tiesikin jo.
"Liput... tämän illan matsiin", Dan sanoi ja Piper hymyili, vaikkakin vähän epävarmana. "No? Mitäs sanot?"
Piperilla ei ollut esteitä, mutta hän ei tiennyt oliko hän nyt sillä mielellä, että halusi riehuvien ihmisten keskelle, seuraamaan peliä josta ei ymmärtänyt juuri mitään. Mutta Danin ilme oli vastustamaton.
"Nytkö?" Piper kysyi ja Dan katsoi kelloaan.
"No... meillä on vielä hetki aikaa", Dan kertoi.
"Siinä tapauksessa käyn vaihtamassa vaatteeni", Piper sanoi. Dan nyökkäsi. "Tule peremmälle", nainen pyysi ja opasti toista sisään, kiirehtien sitten korjaaman imurin pois
lattialta rappusten alle siivouskomeroon. "Ole kuin kotonasi, minulla ei pitäisi mennä kauan."
"Okei", Dan nyökkäsi, katsoen kun Piper katosi yläkertaan. Mies katseli ympärilleen, miettien miten Halliwellien talossa oli samanlaisia piirteitä kuin heidänkin.

Piper meni huoneeseensa, miettien miten voisi valita sopivan asun näin lyhyessä ajassa. Treffeille valittavan asun piti olla täydellinen. Hetkinen? Kai nämä olivat treffit? Vai halusiko hän tosiaan mennä treffeille urheilumatsiin? Eihän se ollut romanttista. Vai pitäisikö hänen vain lopettaa kranttuna oleminen ja olla ajattelematta sitä. Tärkeintä oli Danin seura, ei se missä he olivat.
Lopulta Piper valitsi siniset, kulutetut farkut ja yksinkertaisen mustan puolipitkähihaisen paidan. Ne olivat melko neutraali valinta. Hiuksensa hän kierräytti nopeasti rennolle sykerölle ja laittoi käteensä vielä pari rannekorua, että hänessä oli edes jotain naisellista niin testosteronipainotteisessa paikassa. Ripsiinsä Piper harjasi vähän ripsiväriä ja luonnollinen ja rento vaikutelma oli valmis. Hänestä oli mielenkiintoista että hän pystyi olemaan Danin seurassa niin rentona, eikä hänen tarvinnut yrittää tehdä vaikutusta tähän pukeutumalla liioitellusti.

Piper palasi alakertaan, missä Dan tutki talon rakenteita.
"Haluatko jäädä tänne?" Piper vitsaili tälle, kiinnittäen miehen huomion. "Saisitte olla kaksin, talo ja sinä", nainen virnisti ja Dan naurahti vähän. Piper oli hyvä vitsailemaan.
"Uskon että minulla olisi ehkä kuitenkin hauskempaa sinun kanssasi", Dan tuumi ja he naurahtivat vähän. He pystyivät laskemaan leikkiä ja vitsailemaan, mikä sai olon rennoksi ja toisen seurassa oli hyvä olla. Juttu tuntui luonnolliselta.
"Minä voin ajaa, jos sinä sen sijaan pidät huolta näistä", Dan sanoi ja luovutti liput toisen haltuun. Piper otti ne vastaan ja nyökkäsi, mennen hakemaan takkinsa ja kaulaliinansa.
"Noniin, valmista", Piper ilmoitti ja nappasi vielä avaimensa mukaan. He lähtivät ulos, Piperin sammutettua valot.

He menivät stadionille, missä yleisö piti huolen siitä että tunnelma oli huumaava jo alusta asti. Päästyään paikoilleen, ahdettuaan ensin itsensä monen ihmisen ohi, he istuutuivat alas ja tarkistivat millainen näköala katsomosta oli kentälle.
"Vau, en uskonut että täällä on näin paljon ihmisiä", Piper totesi. "Televisiossa näyttää että heitä olisi vähemmän", hän katsoi Daniin joka hymyili innokkaana.
"No, se kai johtuu siitä että yleisöä kuitenkin kuvataan vain hyvin vähän, joten sitä väenpaljoutta ei edes tajua", Dan arveli. Piper nyökkäsi, avaten takkinsa vetoketjun ja löyhentäen kaulaliinaa.
"Miten he edes pystyvät keskittymään mihinkään tämän yleisömäärän edessä? Minä olisin ainakin ihan hermona", Piper sanoi. Dan hymyili vähän sille, että toinen ihmetteli kaikkea. Se oli suloista.
"No... aluksi se tietysti pelottaa, mutta sitten siihen ei edes kiinnitä huomiota kun peli alkaa", Dan osasi kertoa kokemuksesta, "sitä vain uppoutuu peliin. Ja jossain tilanteissa... yleisöstä saa voimaa jos he elävät voimakkaasti mukana", mies kertoi, uppoutuen muistelemaan kaikkea sitä mikä oli joskus ollut hänen arkeaan. Se tuntui kaukaiselta ja jopa hieman surulliselta.
Piper katsoi tähän, nähden toisen kaihon. Sitten hän katsoi kentälle, miettien millaista oli luopua rakastamastaan työstä, tietäen ettei voisi enää ikinä tehdä sitä. Se sai ne hetket tuntumaan todella arvokkailta kun siihen vielä pystyi. Joskus asioita pidettiin itsestäänselvyyksinä, eikä niiden ainutlaatuisutta tajuttu vasta kun ne olivat poissa.

Hetken päästä peli alkoi. Piper seurasi peliä, saaden Daniltä apua, sillä mies selitti mitä tapahtui milloinkin ja miksi yleisö reagoi siihen niin. Piper alkoi yllätyksekseen tajuamaan jotain ja pystyi jo yhdistämään numeroita pelaajiin. Hän oli ehkä ollut väärässä siitä, että paikka olisi ollut huono treffipaikka. Aluksi hän oli luullut niin, koska he eivät varsinaisesti olleet kaksin, mutta kun toinen painautuu hänen korvansa luo, puhuen asioitaan, se tuntui melko intiimiltä jopa. Piper huomasi miten jännittää sellainen oli. Hänen sydämensä löi kovempaa aina kun Dan tuli lähemmäs. Pelin seuraaminen oli toissijaista. Tuntui kuin toinen ei huomaisi muita kuin hänet.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Tykkäsin näiden lukujen etenevyydestä. Keskustelut olivat mielenkiintoisia, ja Piperin asuvalinta hyvä. Lopussa tuota toista lukua huomasin jonkun kirjaimen puuttuvan, en enää muista missä. Toivottavasti jatkat taas pian (:

_________________
The stylish way to make someone you love hit the ground
pAigeelta: Avoja + High Fashion Magic 29|12|2009

Kiitos Joskus on vaikeaa saada keskustelua sujumaan luonnollisesti, toisinaan vuorosanat vain tulevat jostain kun miettii tarinaa. Korjaan virheen pian.

* * *

12. Mikä on meidän, on sinunkin

Prue oli tullut kotiin ja oli yllätyksekseen löytänyt talon pimeänä ja tyhjänä. Piper ei ollut kotona ja tämä oli näemmä jättänyt kännykänkin kotiin. Prue oli soittanut siihen, mutta se oli pirissyt keittiössä. Mitään viestiä ei löytynyt mistään. Prue toivoi että tällä oli kaikki hyvin.

Ovikello soi ja Prue uskoi sen olevan Piper. Tämä oli kai unohtanut avaimensakin.
"Jätit kännykkäs--" Prue aloitti, mutta oven takana seisoi Paige. Tämä näytti hämmentyneeltä, miettien kelle toinen puhui. Prueta hävetti vähän. "Paige. Anteeksi, luulin että olit joku muu."
"En kai häiritse?" Paige toivoi.
"Ei, et. Tule sisään", Prue sanoi, viittoen toista sisälle. He olivat viimeksi nähneet kun Jeremy oli karkoitettu. Paljon oli kai jäänyt auki, minkä takia Prue ei tiennyt miten olla toisen seurassa.
Paige tuli peremmälle.
"Mikä sinut tuo tänne?" Prue kysyi sitten ja Paige kääntyi ympäri.
"No, itse asiassa... ajattelin että olisin pyytänyt Piperin apua", Paige sanoi, toivoen ettei toinen pahastunut siitä, että he tulivat ihan hyvin juttuun Piperin kanssa. Pruen kanssa hän ei ollut juuri ollut tekemisissä.
"Yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut, joten ajattelin tulla katsomaan onko hän kotona", Paige selitti vielä.
"Valitettavasti hän ei ole kotona", Prue kertoi. Paige näytti pettyneeltä. "Mutta... onko jotain mitä voin tehdä?" hän tarjosi apuaan, koska ei halunnut olla vieras Paigelle. Hän oli silti tämän isosisko, olivatpa asiat miten tahansa.
"No... tavallaan toivoin, että hän olisi auttanut minua, koska hänellä on voima pysäyttää", Paige kertoi asiansa varovasti. Prue tunsi taas väheksyntää voimansa takia.
"Onko sinulla jokin... ongelma... taikuuteen liittyen?" Prue yritti sitten tulkita.
"Tavallaan", Paige nyökkäsi. "Muistat varmaan kun jouduin onnettomuuteen... En ajanut holtittomasti tahallani. Olin... Olin juuri kohdannut jonkinlaisia demoneja", Paige kertoi. Prue kuunteli, siristellen silmiään vähän, yrittäen sisäistää kaiken.
"Millaisia demoneja?" Prue kysyi sitten.
"No en tiedä millaisia ne ovat, mutta niillä oli mustat silmät ja ne yrittivät tehdä jotain päälleni. Yksi niistä painoi kätensä päätäni vasten ja muistan että siihen jäi... tavallaan kuin polttomerkintä... Kädenmuotoinen polttomerkintä", Paige kuvaili muistikuviaan.
Prue mietti. Toinen oli ollut todellisessa vaarassa.
"Voisimme katsoa Varjojen Kirjasta", Prue ajatteli sen auttavan asiaa. Paige hämmentyi.
"Teillä on Varjojen Kirja?" Paige kysyi sitten. Hän oli lukenut siitä tehdessään taustatutkimusta, mutta ei tiennyt että toisilla oli sellainen. Nämä olivat näköjään paljon edellä häntä.
Prue nyökkäsi.
"Kai se... tavallaan on sinunkin", Prue mietti. Toinen kuitenkin oli kai osa Kolmen voimaa. Paigen kasvoille syttyi valo hänen tajutessaan että hänelläkin oli oma Varjojen Kirja. "Voisimme ensin katsoa onko niistä kerrottu siellä", vanhempi sisar ehdotti vielä.
Paige nyökkäsi. Tämä oli paljon parempi idea kuin hänen. Hän oli ajatellut todistaa Leon luulot vääriksi ja mennä Piper seuranaan katsomaan terapeuttia uudelleen. Piper olisi voinut pysäyttää nämä ja olla hänen todistajanaan. Mutta nyt Pruen kerrottua Varjojen Kirjasta hän voisi saada vielä enemmän tietoa näistä demoneista.

Prue johdatti Paigen ullakolle ja Paige katseli ympärilleen, miettien miten valtava talo toisilla oli - ja miten upea se olikaan. Hän olisi halunnut mennä tutkimaan sen jokaisen esineen ja ryöstää suurimman osan mukaansa. Toiset elivät herroiksi.
Ullakolla Prue meni ison arkun luo, olettaen että Kirja oli siellä säilössä. Paige seurasi häntä, katsoen kuitenkin ympärilleen, ihastellen. Prue siirsi tavaroita arkusta sivuun, nostaen sitten painavan oloisen, ison vihreäkantisen kirjan esille. Paige katsoi sitä suu auki.
"Onko se tuo?" Paige kysyi, tullen toisen luo. Pruelle teki melkein vaikeaa kannatella sitä, mutta hän nyökkäsi kuitenkin. "Ajattelin että se olisi pienempi", hän myönsi ja Prue asetteli sen pöydälle hetkeksi.
Prue avasi kirjan ja alkoi selaamaan.
"Hei, odota", Paige pyysi. "Saanko... katsoa tätä?" hän pyysi, katsoen Pruehun, joka nyökkäsi lopulta. Hänelle kirja oli aina saatavilla, mutta Paige näki sen vasta ensimmäistä kertaa. Hän tarvitsi aikaa ihastella sitä. Sitä paitsi jos Piper ei ollut kotona, mikä kiire heillä olisi.

Paige aloitti alusta. Hän siveli ensin kirjan kanssa, ihastellen sen kuviointia.
"Mikä tämä kuvio on? Tuntuu että olen nähnyt sen ennenkin", Paige mietti.
"Se on... triketra", Prue kertoi. "Se... symboloi Kolmen voimaa... Meitä. Minua, Piperia ja sinua", hän tarkensi vielä, kun ei ollut varma muistiko toinen kaikkea tietoa.
Paige ihasteli kirjaa, Pruen tarkkaillessa tätä. Tämä taisi pitää tästä koko noituusjutusta. Paigen silmistä loisti halu oppia tietämään lisää. Se tuntui virkistävältä Pruesta. Hän oli kai itse nähnyt sen välttämättömänä pahana. Se vain oli jotain hänessä, mutta ei se varsinaisesti kiinnostanut häntä.
"Katsele rauhassa. Käyn tekemässä meille teetä", Prue tarjosi ja Paige nyökkäsi hajamielisesti, selaten sivuja eteenpäin. Prue lähti alakertaan.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

13. Etiketti

"No... mitä pidit?" Dan kysyi kun he lähtivät kulkemaan stadionin ovia kohti katsomosta. Piper pitäytyi melkein miehen kyljessä kiinni, sillä he olisivat voineet helposti ajautua erilleen kun ihmiset kävelivät ympäriinsä.
"No... hot dog oli ainakin hyvää", Piper naurahti, saaden Daninkin nauramaan.
"Ja muu oli kidutusta? -- Auts", mies otti sen muka raskaasti.
"Ei", Piper pudisteli päätään, koittaen vakavoitua sitten vähän. "Itse asiassa... se oli mielenkiintoista", nainen tunnisti ja Dan katsoi tähän, hymyillen mielissään.
"Etkä vain sano?" Dan kysyi.
"Ei. Oli hyvä että olit kertomassa mitä tapahtuu, muuten kai lähes kaikki olisi mennyt ohi", Piper sanoi sitten. Joku töytäisi Piperia takaapäin, ihmistungoksessa. Nainen nytkähti eteenpäin.
"Hei, varo vähän!" Dan huudahti tämän perään, kurtistaen kulmiaan ja kiertäen sitten kätensä tukien Piperin harteille. "Oletko kunnossa?"
Piperia nolotti ja melkein nauratti koko asia.
"Olen, ei tuo ollut mitään", hän vakuutti.
"Okei, kunhan vain... täällä on paljon ihmisiä ja-" Dan selitti ja Piper nyökkäsi ymmärtäen.
"Ei se mitään. Kaikki kunnossa", Piper sanoi vielä.

"Anteeksi", he kuulivat sivusta ja kääntyivät katsomaan. Heidän vieressään seisoi keski-ikäinen miesryhmä, jotka tuijottivat Daniä tiiviisti. He pysäyttivät hiljaisen etenemisensä. "Oletko sattumoisin Dan Gordon?"
Dan oli vähän hämmentynyt ja katseli miehiä vuoroin, miettien tunsiko nämä jostain.
"Olen", hän sanoi, melkein kysyvä sävy äänessään.
"Sanoinhan", yksi heistä totesi toisille. "Pelasit Seattle Marinersissa joskus?"
"Kyllä", Dan nyökkäsi, hymyn noustessa miehen kasvoille. Siten siis miehet "tunsivat" hänet.
"Mitä teet täällä?" miehet ihmettelivät. Piper katseli Daniin, seuraten tilannetta sivusta.
"Olen katsomassa peliä", Dan kertoi.
"Vihollisen alueella", miehet vitsailivat ja nauroivat enemmän omalle vitsilleen kun kukaan muu. Piper ja Dan hymyilivät molemmat kohteliaasti näille.
"Hei, voisitko laittaa nimikirjoituksen tähän?" yksi miehistä pyysi ja ojensi jotain paperilappua. Lopulta loputkin miehistä tekivät samoin, kerraten muistojaan Danin hienoimmista hetkistä. Piper tunsi olonsa ulkopuoliseksi. Oli totta kai hienoa, että Dan tapasi fanejaan ja että mies oli tehnyt upean uran, mutta he olivat nyt treffeillä ja kahdestaan olon illuusio oli hajonnut hetkeksi.

"Olen pahoillani tuosta", Dan sanoi sitten kun he olivat lopulta karistaneet miehet ja jatkoivat matkaansa ulko-oville.
"Ei se mitään", Piper vähätteli
"En todellakaan odottanut että kukaan tuntisi minua täällä", Dan totesi.
"No... paikkahan on täynnä pesäpallofaneja... varmasti joku heistä tuntee sinut", Piper naurahti. Daniä lähinnä nolotti koko juttu. Paitsi että se toi hyviä muistoja mukanaan, toi se myös kivuliaita. Sitä paitsi hän halusi keskittyä Piperiin nyt.
"Niin kai", Dan totesi lopulta vain, avaten Piperille oven. Mies tunsi syyllisyyttä siitä että oli joutunut huomionkohteeksi ja yritti saada itsensä taas ruotuun. "Haluaisitko vielä jonnekin?"
"Kuten?" Piper kysyi.
"En tiedä. Syömään?" Dan ehdotti.
"Olen vieläkin täynnä siitä hot dogista", Piper kertoi. Dan katsoi naista. "Ja kello on kai paljon jo", hän mietti. Huomenna oli kuitenkin työpäivä.
"Niin... Parasta kai mennä kotiin", Dan totesi sitten, ehkä jotenkin pettyneenä.
"Onko Jenny yksin kotona?" Piper tajusi sitten. Dan havahtui ajatuksistaan.
"Ei, hän on kaverinsa luona yötä", mies kertoi. Hän ei totta puhuen olisi halunnut keskittyä Jennyynkään nyt. Ei hän tarkoittanut sitä pahalla, mutta kai hän vain oli halunnut kahdenkeskeistä aikaa toisen kanssa, jolloin he olisivat yhdessä ja puhuisivat heidän asioistaan. Hän ei ollut vieläkään oikein tottunut siihen, että oli huoltaja mutta myös sinkkumies. "Menemmekö kotiin siis?"
Piper nyökkäsi. Seurassa ei ollut mitään vikaa, mutta hänellä oli aikainen herätys huomenna.

Dan parkkeerasi autonsa kadun varteen ja lähti sitten vielä saattamaan Piperia ovelle, niin kuin kunnollisten treffien päätteeksi piti tehdä. He seisoivat Halliwellien ulkovalon alla ja olivat kasvokkain toisiinsa. Kumpikaan ei tiennyt miten päättää iltaa.
"No..." Dan aloitti, miettien menikö toinen vain sisään.
"Niin", Piper virnisti hermostuneena, sukien ylikasvaneita otsahiuksiaan korvansa taakse.
"Minulla oli tosi hauskaa, toivottavasti sinullakin", Dan sanoi. Piper hymyili vakuutellen toista.
"Oli minullakin", Piper nyökkäsi. Kummatkin tuijottelivat toisiaan, jännittyneinä.
"Tuota... olivatko nämä... niin kuin... treffit?" Dan varmisti varovasti. Piper katsoi toiseen, toivoen että tämä olisi osannut vastata siihen.
"No... kai", Piper sanoi. "Olivatko sinusta?"
"Ehkä", Dan oli varovainen, sillä hän ei halunnut olettaa liikaa.
"Eli... ne olivat ensimmäiset treffimme?" Piper varmisti.
"Niin", Dan varmisti nyökäten.
"Miten... ensimmäiset treffit yleensä lopetetaan?" Piper kysyi vielä, koska hänen viime treffeistään oli aikaa, saatika sitten viimeisimmistä ensitreffeistä.
"En ole varma... Ehkä... suukolla", Dan muisteli varovasti. Piper oli hermostunut. Hän kyllä halusi suudella Daniä, mutta se sai hänet todella jännittyneeksi.
"Niin. Suukko..." Piper toisti, katsellen toista. He pitivät katsekontaktin, se oli samanlainen kuin sohvalla elokuvan jälkeen. Kumpikin otti kömpelön askeleen toista kohti ja haki jotain suuntaa käsilleen. Päät nytkähtelivät toisiaan kohti, kuitenkin melko päättäväisinä mutta samalla arastellen.

Lopulta he kumartuivat eteenpäin ja sulkivat silmänsä, toivoen että loppu hoituisi itsestään. Sellainen suukon taika aina oli. Se tarvitsi johdattelua, mutta loppu oli vain kohtalosta kiinni. Piper tunsi Danin lämpimät huulet huuliaan vasten ja tunsi jähmettyvänsä paikoilleen. Oli todella outoa ajatella että toinen oli nyt niin lähellä häntä.
Hetken päästä he vetäytyivät ja katsoivat toisiaan ohimennen, kumpikin yrittäen hillitä hymyään. Kömpelö meno jatkui yhä ja molemmat tunsivat olonsa hupsuiksi.
"No... taidan mennä sitten", Piper sanoi, muikuillen hieman.
"Selvä", Dan nyökkäsi.
"Nähdään", nainen sanoi ja mies nyökkäsi. Piper avasi oven ja kiiruhti sisään, sulkien oven ja painautuen sitä vasten. Hän nosti sormensa huulilleen, suupielten kääntyessä yhä leveämpään hymyyn.
Hän oli ollut juuri menestyksekkäillä treffeillä.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

14. Sisarten kesken

Prue kuuli oven paukahtavan. He istuivat alakerrassa, sillä hän ja Paige joivat teetä ja selasivat Varjojen Kirjaa, yrittäen kerätä kaiken mahdollisen tiedon mitä Paige tarvitsi. Aika oli vierähtänyt kuin siivillä, koska Paige oli intoutunut tutkimaan muitakin sivuja ja Prue oli selittänyt hieman heidän kokemuksiaan. Noituus näytti yhdistävän heitä, vaikkei heillä muuten ollut paljon puhumista.

"Piper?" Prue arveli ja kääntyi katsomaan olohuoneen nojatuolistaan kun Piper oli hipsimäisillään rappusia kohti. Tämä seisahtui ja katsoi siskoonsa päin, nähden myös toisen siskonsa, joka istui sohvalla ja katseli häntä puoliksi kääntyneenä rappusiin päin. "Missä olet ollut?"
Piper oli todella yllättynyt nähdessään toiset yhdessä ja mitä lähemmäs näitä hän käveli, tuli hän koko ajan yllättyneemmäksi. Toisilla oli edessään Varjojen Kirja ja nämä viettivät jonkinlaista teehetkeä.
"Kauanko oikein olin pois?" Piper ihmetteli. "Hei, Paige", hän tervehti tätä ja Paige nyökkäsi tervehdykseksi.
"Missä olit?" Prue toisti kysymyksensä. Hän oli ollut huolissaan.
"No tuota..." Piper sanoi, selvästi peitellen hymyään, "olin... treffeillä", hän totesi sitten ylpeästi ja katsoi Pruehun pirteänä.
"Treffeillä?" Prue mietti. Oliko Piperilla joku mieskin?
"Söpön Naapurin kanssa", hän kertoi.
"Olisit voinut ilmoittaa", Prue sanoi vähän tuohtuneena.
"Olen pahoillani, mutta minulla ei ollut aikaa", Piper sanoi. Prue ei vaikuttanut iloiselta hänen puolestaan ja Piper otti vähän nokkiinsa. "Se tilaisuus vain tarjoutui."
"No... puhelimesi jäi keittiöön, joten minulla ei ollut hajuakaan missä olit", Prue sanoi.
"Pyysin jo anteeksi", Piper sanoi. Paige tunsi olonsa kiusaantuneeksi, sillä hän oli sisarusriidan keskellä. Tälläistä se kai sitten olisi ollut jos hän olisi elänyt toisten kanssa koko ikänsä.
"No... kunhan ilmoitat vastedes", Prue kommentoi vain ja laski katseensa takaisin kirjaan. Ilmeisesti asia oli sillä selvä. Se mitä Prue oli saanut hehkuttaa Colesta, oli ilmeisesti ihan okei, mutta kun hän oli ollut treffeillä niin se ei ollut iso juttu. Piper päätti jättää kuitenkin asian sikseen, koska Paige oli heillä vieraana ja olisi epäkohteliasta asettaa tämä sellaisen keskelle.

"Olet siis näyttänyt Varjojen Kirjaa Paigelle?" Piper arvioi, puhuen Pruelle.
"Tulin itse asiassa pyytämään apuasi yhteen juttuun, mutta Prue näyttikin minulle tämän ja olemme tutkineet sitä nyt... Oho! Onko kello jo noin paljon?" Paige huomasi. "Pitää varmaan lähteä."
"Millä olet liikkeellä?" Piper kysyi.
"Jalkaisin tai siis... tulin kaapelivaunulla", Paige kertoi, keräten tavaroitaan. "Kiitos paljon avusta, Prue."
"Voin varmaan heittää sinut", Piper lupautui, sillä hän halusi myös antaa oman arpansa peliin.
"Jos siitä ei ole vaivaa", Paige varmisti.
"Ei. Ja sitä paitsi, mitä vähemmän kävelet, sen parempi. Illalla on vaarallista", Piper sanoi ja hän kyllä tiesi sen. Itse hän oli kokenut sen Jeremyn kautta.
"Maksan kyllä", Paige lupasi.
"Ei tarvitse", Piper heilautti kättään vähättelyn merkiksi. Prue katseli näitä, ojentaen vielä muistiinpanot Paigelle ja sulki sitten Kirjan. Piper ja hän vaihtoivat tiukkoja katseita. "Käyn heittämässä Paigen", nainen melkein painotti, ärsyttääkseen Prueta.
"Kuulin kyllä", Prue mumisi.

Piper ja Paige lähtivät ulos hetken päästä ja Piper kyseli vielä ajo-ohjeet Paigen luo, vaikka olikin käynyt siellä pariin otteeseen. Kaupunki oli niin iso ja kadut Paigen luo muuttuivat yhä pienemmäksi, joten se ei ollut säilynyt Piperin muistissa tuoreena.
"Asut kyllä todella kivalla paikalla", Piper sanoi. Paigen asunto oli korkeammalla kuin heidän talonsa ja sieltä näki kaupunkiin hyvin ja erotti jopa Golden Gaten.
"No... täällä on kyllä ollut hyvä asua", Paige sanoi, "mutta itse asiassa etsin tällä hetkellä uutta asuntoa."
"Niinkö?" Piper kysyi. Paige nyökkäsi.
"Kai etsin vain jotain uutta", Paige kohautti olkiaan, avaten turvavyönsä kun Piper pysäytti auton tien sivuun. Piper nyökkäsi vähän. "Kiitos vielä kyydistä. Sano Pruelle vielä kiitokseni", nainen sanoi ja avasi oven.
"Sanon. Hyvää yötä", Piper toivotti ja Paige nyökkäsi, nousten pois autosta. Piper seurasi vielä että Paige pääsi turvallisesti talonsa alaovelle, sillä hän oli itse enemmän turvassa autossa. Kun Paige hävisi sisälle, Piper meinasi lähteä ajamaan, kunnes hän huomasi mieshenkilön menevän taloon Paigen perässä.

Piper siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Miehellä oli farkut, flanelli-paita ja vaaleat, lyhyet hiukset. Piperin piti melkein hieraista silmiään.
"Leo?" hän sanoi itsekseen.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

15. Suunnitelmallista suunnittelemattomuutta

"Paige", Leon ääni pysäytti Paigen. Nainen säpsähti, ollessaan ajatuksissaan ja kääntyi ympäri. Hän näki Leon pari rappusta alempana ja otti vähän tuimemman ilmeen käyttöönsä. Toinen oli epäillyt häntä ja hän ei ollut unohtanut sitä.
"Olit väärässä", hän aloitti heti ja kaivoi laukkuaan, "kävin Pruen ja Piperin luona ja heillä on Varjojen Kirja, jossa kerrottiin demoneista jotka--"
"Tiedän", Leo sanoi ja Paige katsoi tätä ihmetellen.
"Miten niin tiedät? Tiedät mistä?" Paige kysyi.
"Kaikesta", Leo sanoi. "Siitä, että kävit heidän luonaan, Varjojen Kirjasta-- Ehkä meidän pitäisi mennä asuntoosi. Tälläisiä asioita ei kannata hoitaa rappukäytävässä", mies mietti, toivoen ettei kukaan kuuntelisi heitä.
"Mikset vain välkehtinyt sinne?" Paige ihmetteli.
"Koska... en tiennyt olenko tervetullut", Leo sanoi, aistien kyllä Paigen ärtymyksen. Paige huokaisi.
"Tule sitten", hän kehoitti ja lähti ylempään kerrokseen. Leo seurasi häntä. Se tuntui Paigesta oudolta, koska yleensä Leo vain ilmestyi paikalle. Nyt tämä vaikutti melkein ihmiseltä. Nainen räpelsi asuntonsa oven auki ja Leo seurasi tätä uskollisesti.

Kun Paige oli saanut oven painettua kiinni, hän alkoi tenttaamaan toista, kaivaen muistiinpanoja laukustaan.
"Olet siis vakoillut minua taas", Paige tarkasti.
"En vakoile. Tarkkailen, huolehdin", Leo halusi muuttaa negatiivisen sävyistä sanaa.
"Sama asia", Paige mutisi, vieläkin hieman tuohtuneena toiselle. Hän laski laukkunsa sivuun ja otti paperin esille. "Löysimme sivun demoneista, jotka--"
"Tiedän jo heistäkin", Leo keskeytti toisen ja Paige katsoi tätä.
"Joten nyt siis uskot minua?" Paige tuhahti. Tämän uskotteluun oli tarvinnut paljon.
"Uskoin sinua kyllä aiemminkin", Leo sanoi.
"Mitä ihmettä sitten esitit epäileväsi minua?" Paige tiuskahti, miettien että hän olisi säästynyt kaikelta tältä vaivalta jos Leo olisi vain uskonut häntä aiemmin ja antanut tukensa hänen projektilleen.
"Koska... se ei ole vain sinun hommasi karkoittaa niitä demoneita", Leo osasi kertoa.
"En ymmärrä", Paige myönsi sitten, tuntien saavansa päänsäryn kaikesta tästä pallottelusta.
"Koska tiesin, että menisit hakemaan apua Piperilta... joka ei ole kotona, minkä seurauksena Prue auttaisi sinua ja pääsisitte hieman eteenpäin yhteisissä tavoitteissanne", Leo sanoi, tarkoittaen sitä, että oli halunnut Paigen tekevän yhteistyötä siskojensa kanssa, eikä vain vetävän yhden naisen noitauraa. Prue, Piper ja Paige olivat kuitenkin Lumotut yhdessä ja siten paljon voimakkaampia.
"Miten hitossa voit tietää sellaisesta?" Paige ihmetteli, miettien mitä pelejä Leo pelasi hänen kanssaan.
"No... en tiennyt, mutta luotin siihen", Leo sanoi. Valontuojavuosinaan hänelle oli kehittynyt käsitys eri ihmistyypeistä ja elämäntilanteista, joten hän saattoi joskus olettaa asioita etukäteen. Joskus hän osui väärään, joskus oikeaan - niin kuin tällä kertaa.
"Hetkinen, odotas nyt vielä", Paige peruutti hieman taaksepäin, "valehtelit minulle ettet uskonut terapeuttini olevan demoni, jotta keksisin mennä hakemaan apua Piperilta. Mutta koska Piper ei ollut kotona, emme voineet tehdä asiaa vain kaksin, vaan myös Prue piti sekoittaa sotkuun mukaan ja nyt olemme kaikki tässä samassa liemessä?" Paige summasi kaiken yhteen. Leo mietti hetken ja nyökkäsi sitten.
"Aivan", Leo totesi.
"Olisit voinut vain sanoa minulle että voisin hakea apua sisariltani", Paige möläytti.
"Mutta sen halun pitää tulla sisältäsi. Sen täytyy olla sinun vaistosi", Leo selitti. "Sinun täytyy tajuta nämä asiat itse, koska olette Lumotut, Kolmen voima."

Paige lysähti pedilleen.
"Niin kai", Paige mumisi, tuntien olonsa kuitenkin petkutetuksi. "Joten terapeuttini on siis demoni", hän totesi vielä, aloittaen suunnitelman uudelleen.
"No, oikeastaan hän ei ole", Leo aloitti varovasti, nähden sitten Paigen tuiman ilmeen, "vaan hänet on vallannut demoni. Aivan kuten ne hoitajatkin."
"Joten hän on ihminen jonka sisässä on demoni?" Paige tarkasti että hän pysyi vielä kärryillä.
"Niin juuri", Leo nyökkäsi.
"Varjojen Kirjan mukaan", Paige aloitti, avaten paperimytyn, "ne ovat ylemmän tason demoneita - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan - ja niiden tarkoituksena on ruokkia itseään ihmisen energialla. Energian varastamiskeinona he käyttävät käsiään, jotka ne painavat uhrinsa iholle. Energia imeytyy käsien kautta ja jättää polttomerkkimäisen jäljen uhriin. Mukana oli myös karkoitusloitsu."
Leo nyökkäsi, miettien että toisilla oli kaikki tarvittava karkoituksen tekemiseen.
"Hienoa työtä", Leo totesi ja Paige katsoi tähän. Hän ei voinut vieläkään sille mitään, että Leon valehtelu häiritsi häntä.
"Sovitaanko jotain?" Paige pyysi sitten ja Leo katsoi tätä kysyvästi. "Et enää valehtele minulle?" nainen pyysi. Leo nyökkäsi. "Se vain..." Paige jatkoi vielä, huokaisten ja keräten voimiaan, "minua on kyseenalaistettu koko elämäni. En pidä siitä. Etenkin jos on kyse mielenterveydestäni."

Leo katsoi Paigeen, nähden vuosien tuskaa tässä. Hän nyökkäsi uudelleen.
"Olen pahoillani", Leo pyysi sitten anteeksi.
"No kai sinulla oli ihan hyvät tarkoitusperät", Paige totesi, "olisin vain toivonut tietäväni niistä aiemmin."
"Jos olisit tiennyt, et olisi kuunnellut sydäntäsi", Leo hymyili vähän, "se on tärkeintä noitana - ja valontuojana - olossa", mies rohkaisi toista. Paige katsoi tätä, miettien että tavallaan tuntui hyvältä kuulla, että hän oli tehnyt oikein toimiessaan intuition mukaan. Hänellä taisi olla taito tähän, vaikkei se aluksi helpolta näyttänytkään.

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Tosi ihanat luvut, tykkäsin paljon! Vaikka inhoan Dania, niin treffiluvutkin miellyttivät. Kivasti linkittyvät taas henkilöt ja tapahtumat, tosi onnistuneet kuvaukset ja kohtaukset. Muutamia kirjain- ja merkkivirheitä, yhdestä lauseesta puuttui piste lopusta ja Piper sanoi "Kaikki kunossa." Muuten täydellistä. Lisää! (:

_________________
The stylish way to make someone you love hit the ground
pAigeelta: Avoja + High Fashion Magic 29|12|2009

Kiitän. Luin luvut taas uudelleen, yrittäen viilailla vielä pieniä asioita.
Hyvä jos luvut Danistäkin miellyttävät. En itsekään pitänyt hänestä, mutta kun katsoin nyt sairaana ollessani toisen kauden jaksoja, niin ymmärsin että hän halusi olla vain hyvä Piperille ja tykkäsin hänestä kuitenkin. Sitä vain Piper/Leo-kannattajana ei halunnut nähdä mitään muuta

* * *

16. Hajoita ja hallitse

Piper lähti ajamaan Paigen luolta kun Paige ja Leo näyttivät menevän yhteisymmärryksestä yläkertaan. Jokin outo, kalvava tunne laskeutui Piperin sisään. Hän muisteli tilannetta jouluaterialta, jossa Paige ja Leo olivat puhuneet jotain salongissa, mutta keskeyttäneet vuoropuhelunsa heti kun hän oli tullut huoneeseen. Kun hän oli kysynyt tunsivatko nämä toisiaan, oli kumpikin mumeltanut jotain epämääräistä samoista piireistä. Mutta oliko näiden välillä sittenkin jotain? Piperia riivasi mustasukkaisuus. Hän tiesi ettei hänen ja Leon välillä ollut tapahtunut koskaan mitään, mutta silti jotain oli ollut ilmassa. Piper oli ainakin ollut ihastunut Leoon.

Koko seuraava yö meni asioiden kertaamiseen. Piper yritti muistaa jokaisen pienenkin eleen ja sanan siltä illalta ja jokaisen Leon eleen heidän välisistä hetkistään. Joskus sekin, ettei sanonut mitään sanoi enemmän kuin se, että käytti sanoja. Ehkä hän vain oli kuvitellut Leon mielenkiinnon, koska oli niin kovasti halunnut että tämä olisi pitänyt myös hänestä.

Huonosti nukutun yön jälkeen seurasi tietysti väsynyt työpäivä. Piper kiitti onneaan siitä, että oli perjantai ja viikonloppu koittaisi pian. Hän tunsi olevansa puhki ja kömpikin petiin heti työpäivänsä jälkeen.

Prue sen sijaan oli jälleen kerran ollut ylitöissä, miettien itsekin että viikonloppu tuli nyt tarpeeseen. Hän ehti hädin tuskin riisua takkiaan pois, kun ovikello soi. Nainen huokaisi, melkein miettien ettei jaksaisi nyt avata koko ovea. Lopulta hän raahautui ovelle ja avasi sen.

"Yllätys", Cole yllätti hänet. Prue hymyili, ilahtuneena nähdessään poikaystävänsä. Heillä ei ollut ollut muutamaan päivään aikaa nähdä ja he olivat joutuneet tyytymään muutamaan lyhyeen puheluun ja hätäiseen sähköpostiin.
"Ihana yllätys", Prue huokaisi ja Cole hymyili tyytyväisenä. "Tule sisään."
Cole asteli peremmälle.
"Et usko miten ihanalta tuntuu nähdä sinut tämän viikon jälkeen", Prue huokaisi heti ja tuli ovelta miehen luokse, varastaen tältä muutaman suukon.
"Mietinkin että saatat olla uupunut", Cole sanoi, kietoen käsiään toisen ympärille, "ja että kaipaat rentoutusta."
Prue hymyili.
"Olet liian hyvä ollaksesi totta", Prue hymisi.
"Ehkä olenkin", Cole sanoi, tarkoittaen sitä tosissaan mutta antoi toisen olettavan että se oli vitsi. "Tai... tulet varmaan vihaamaan minua, koska tilasin meille huoneen koko viikonlopuksi Four Seasons -hotelliin."
"Hetkinen-- mitä?" Prue ihmetteli. Toinen oli taas törsännyt omaisuuden näihin.
"Niin", Cole virnisti. "Hieman irtiottoa arjesta. Tarvitset sitä todella", mies viittasi Pruen koettelemuksiin viime aikoina. Hän myös halusi erottaa Prueta tämän siskoista, koska näytti siltä että Kolmen voima alkoi jo muuttua vahvemmaksi.
"En usko että voin ottaa vastaan tarjoustasi", Prue sanoi ja Cole pudisteli jo päätään.
"Se ei ole tarjous. Se on käsky", Cole sanoi. "Prue Halliwell. Sinä lähdet kanssani New Yorkiin--"
"New Yorkiin?" Prue toisti, perääntyen vähän melkein Colen luolta. Cole katsoi tätä, miettien oliko sanonut jotain pahasti. Todellisuudessa hän oli odottanut tätä.
"Mitä nyt?" Cole kysyi.

Pruesta tuntui kuin joku olisi lyönyt häntä isolla märällä rätillä päin kasvoja. New York ei tuonut hänelle mieleen kuin pahoja muistoja. Isä oli paennut sinne, Phoebe oli kuollut siellä. Miksi ihmeessä hän haluaisi mennä New Yorkiin?
"Prue, mikä hätänä?" Cole esitti pelästynyttä. "Teinkö jotain?"
"Ei, en vain..." Prue sanoi hajamielisenä, haroen hiuksiaan korvansa taakse eksyneenä. "En vain tiedä siitä New Yorkista."
Cole katseli tätä varovasti. Hän katseli työnsä tuloksia. Pari pikku sanaa ja toinen oli jo pirstaleina. Miten kaunis näky.
"Onko... New Yorkissa jotain vikaa? Luulin että kaikki naiset haluavat sinne", Cole sanoi.
"Cole, minä..." Prue toppuutteli toista jatkamaan. "En vain... jaksa ajatella tälläistä nyt. Voisimmeko... puhua tästä joskus toiste?"
"Prue, se varaus on tällä viikonlopulle. Meidän pitää vain ilmestyä sinne", Cole totesi.
"Minun pitää vain olla yksin nyt. Käykö se?" hän pyysi, toivoen että mies ymmärtäisi. Tämä tunnevyöry oli yllättänyt hänetkin. Hän oli uskonut päässeensä jo vähän asian yli.
"Tietenkin. Mitä vain haluat", Cole vakuutti. "Anteeksi että vaivasin sinua. Tämä oli tyhmä ajatus sittenkin. Nähdään kai", mies mumisi, lähtien melkein ennen kuin Prue ehti tajuamaan sitä.
"Cole", hän yritti vielä huutaa tämän perään, mutta mies ei kuunnellut. Prue huokaisi, miettien että oli karkoittanut toisen jo pois luoltaan. Mitä vielä...

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

17. Alitajunnan viestejä

Myös Paige oli suorittanut viikkonsa kunnialla loppuun ja oli alustavasti suunnitellut menevänsä vierailemaan Halliwellien luona lauantaina, mutta naisen perjantain ja lauantain välisen yön uni muutti kaiken.

"Oletko kunnossa?"
Paigea yskitti. Häneen ei oikeastaan sattunut, mutta hän tiesi että hänelle oli tapahtunut jotain todella isoa minkä seurauksena hän makasi nyt lähes halvaantuneena maassa, eikä pystynyt liikkumaan. Kaikkialla oli pimeää, kunnes hän tunsi selvästi kosketuksen kädellään. Se oli hellä kosketus mutta silti hyvin voimakas. Kuin jokin joka herätti hänet eloon. Nainen avasi silmänsä, nähden ensin vain valoja ja savua. Sitten kuva alkoi tarkentua, kuin kameran linssissä.

"Minä hälytän apua."
"Ei, älä mene... Älä jätä minua yksin", Paige aneli ja hänen pieni äänensä kaikui hiljaisuudessa.
"Hyvä on. Pysy vain paikoillasi. -- Olivia! Soita ambulanssi!"

Mies käänsi kasvonsa häntä kohti ja sitten Paige näki tämän selvästi. Kulmikkaat, vahvat kasvonpiirteet, tummat lyhyet hiukset, ruskeat nappisilmät ja hätääntynyt katse niissä. Richard.

"Ole vain rauhassa, älä yritä liikkua", mies pyysi ja katsoi nyt Paigeen. Paige katsoi tähän takaisin, yrittäen pitää silmiään auki. "Apu tulee pian."

Paige henkäisi ja säpsähti hereille. Hän ei aluksi pystynyt liikkumaan, mikä sai hänet uskomaan että hän uneksi vielä. Nainen ehti hätääntyä, mutta kun hän katseli hengästyneenä ympärilleen, huomaten olevansa omassa asunnossaan. Paige sai itsensä revittyä istumaan ja hän kumartui hieman eteenpäin, yrittäen rauhoittaa takovaa sydäntään. Paigen hiukset olivat liimaantuneet hänen ihoaan vasten ja olo oli nihkeä. Hän sulki silmänsä.

Hän heilautti peiton päältään, huoneilman vyöryessä viileämpänä häntä vasten. Paige kömpi pedin reunalle, kerraten vielä unta joka oli elävästi hänen mielessään. Vai oliko se unta ollenkaan? Nainen istui hetken ja vain mietti. Oliko kyse muistosta vai olivatko asiat vain sekoittuneet hänen päässään. Paigesta kuitenkin tuntui, että Olivia -nimellä oli ollut jokin suuri merkitys tämän unen näkemisessä. Olivia Callawayn nimi oli varmasti nostanut hänen mieleensä muistoja auto-onnettomuudesta, sillä se oli ollut sama joka koulussa kuolleella tytöllä oli ollut ja minkä seurauksena hän oli mennyt tytön talon eteen seisomaan ja tavannut Richardin.

Ehkä Richard oli vain hänen päänsä tuotosta. Lisäys uneen missä oli aukkoja, sillä muistissa oli aukkoja. Eihän hän ollut edes nähnyt kunnolla tuolloin... Vai oliko? Ehkei hän vain muistanut.

Paige huokaisi ja nousi pediltään, lähtien astelemaan hatarasti keittiöön. Hän meni lavuaarin luo ja otti lasin, valuttaen siihen raikasta vettä. Karmiva olo seurasi häntä yhä, sillä muistot onnettomuudesta tulivat hänen mieleensä unessa, ehkä siksi ettei hän ollut voinut hereillä ollessaan käsitellä niitä, sillä hänellä ei ollut ketään kelle puhua siitä. Paitsi Leo, mutta tämä oli aina kiireinen. Ja ehkä Prue. Mutta tuntuisi hölmöltä käyttää tätä terapeuttina.

Paigea turhautti. Miksei hän vain voinut muistaa oliko Richard tosiaan ollut paikalla onnettomuuden aikaan? Sitenkö hän tunsi tämän?

_________________

On-going fic: Sisters Three: Bewitched
Lue: Kaikki SON-fanifiktioni

Piper: Paige, there will be no talk of testicle orbing in front of the child!

Mahtavat luvut taas. Virheitä en huomannut ollenkaan, ja tarina eteni hyvää tahtia. Colen reagointi Pruen torjuntaan oli vähän hämmentävä, mutta eiköhän se siitä selkene. Tykkäsin tosi paljon ja olen totaalisen koukussa (taas). Toivottavasti kirjoitat pian lisää (:

_________________
The stylish way to make someone you love hit the ground
pAigeelta: Avoja + High Fashion Magic 29|12|2009